Plus-size maxi dress from Wish

(English below)

Kuulin Wishistä ystävältäni viime kesänä ja suhtauduin ensin siihen aika skeptisesti. Wish on vähän samantyyppinen sivusto kuin eBay, eli sivustolla on useita eri myyjiä, joiden tuotteita voi ostaa. Koska kyseessä on kiinalainen sivusto/appi, kokoluokituksiin ei voi ihan hirveästi luottaa; sopiva koko on usein aika monta numeroa isompi, kuin länsimaalaisissa kaupoissa. Hinnat ovat kuitenkin niin edullisia, että hutiostot eivät ihan hirveästi harmita. 

Facebookista löytyy useita eri ryhmiä, joissa puidaan enemmän sitä, mitä tuotteita Wishistä kannattaa ostaa. Moni on esimerkiksi sitä mieltä, että kosmetiikkaa ei kannata ostaa, koska se ei vastaa samoja laatuvaatimuksia kuin esim. EU:n sisällä myytävä kosmetiikka. Itse en nyt kuitenkaan lähde ottamaan siihen keskusteluun tässä kantaa; kaikki varmasti osaavat tehdä itse omat ostopäätöksensä ja käyttää maalaisjärkeä. 

Koska Wishissä on useita eri myyjiä, joukossa on valitettavasti myös vähemmän luotettavia tapauksia, eikä saatu tuote aina välttämättä vastaa kuvaa. Kannattaa aina lukea ostajien arviot. Itse olen tilannut pääasiassa sellaisia tuotteita, joista on löytynyt suomalaisten käyttäjien arvioita, enkä ole saanut vielä kovin pahoja hutiostoksia. Monet myyjät näyttäsivät käyttävän tuotteistaan samoja kuvia (ja jotkut ikävä kyllä esim. blogeista varastettuja kuvia), joten arvosteluihin kannattaa luottaa enemmän kuin tuotekuviin. Monesti käyttäjät laittavat arvosteluihin itse ottamiaan kuvia. Myös Facebookia kannattaa hyödyntää - itse seuraan "Läskien kiinarätit" ryhmää, jonka kautta saa hyvää tietoa nimenomaan pluskokoisista vaatteista.

Itse olen ostanut Wishiltä lähinnä meikkisiveltimiä, koska ne ovat Suomessa mielestäni järkyttävän ylihinnoiteltuja, ja amatöörimeikkaajana en tarvitse mitään huippulaadukkaita siveltimiä. Irtoripsiä tilasin kerran ja ne olivat hutiostos; nauhaosa oli todella suora ja jäykkä, eikä mikään liima saanut ripsiä pysymään nätisti paikallaan. Ripsisetti maksoi muistaakseni euron, joten kovin suurta tappiota en siinä kärsinyt. 

Muiden kokemusten ja arvostelujen innoittamana olen rohkaistunut ostamaan pari vaatettakin. Hakusanalla "plus size" löytää mukavasti vaihtoehtoja, vaikka se "plus size" saattaa olla eri myyjille aika liukuva käsite. Siksi arvostelujen merkitys on tärkeä. Ensimmäinen ostamani vaate oli ihan perinteinen spagettiolkaintoppi, josta otin koon 5XL. Vähän ylikompensoin, kun tiesin kokojen olevan pieniä, ja toppi oli aikamoinen teltta. Kotikäyttöön ihan OK kuitenkin. Seuraavaksi uskaltauduin kuitenkin ostamaan sinisen maximekon, joka yllätti positiivisesti!




Mekko / dress - Wish, myyjä / seller: Fashionfinejo, koko / size: XXXL






En ole vielä käyttänyt mekkoa "tositoimissa", mutta alustavan sovittelun perusteella se on yllättävän laadukas! Tai no, ihan sellaista perus henkkamaukkatasoa. Mekko ei ole pahasti läpinäkyvä ja sen väri on kaunis. Mutta mikä tärkeintä, se on OIKEASTI maximekko! Minä olen 179 senttiä pitkä ja näissä sovituskuvissa minulla on korkkarit jalassa. Mekko yltää silti melkein maahan asti. Matalien kenkien kanssa se hipoo maata. JES! Näissä mitoissa on kuulkaa yllättävän vaikeaa löytää oikeasti pitkää maximekkoa, joten voin kyllä suositella tätä kaltaisilleni pitkille naisille.  Otin tästä isoimman saatavilla olleen koon ja se on ihan OK. Pienempikin olisi ehkä mahtunut, koska materiaali joustaa, mutta parempi pelata varman päälle. 

Tähänastisten kokemuksieni perusteella voisin tilata Wishiltä tulevaisuudessakin vaatteita, mutta vain, jos a) hinta on sen verran alhainen, että mahdollinen pettymys ei ole kovin karvas, ja b) vaatteilla ei ole kiire, koska toimitukseen saattaa mennä useita viikkoja. Itse olen muuten käyttänyt pelkästään Wish -appia, mutta ilmeisesti myös selaimen kautta voi tehdä tilauksen. Ja maksaminen onnistuu turvallisesti Klarnan kautta, mikä on iso plussa. 

Ihan hirveästi en Wishin varaan laskisi; jos haluat korkeaa laatua, ei se ole paras mahdollinen shoppailupaikka. Mutta jos esimerkiksi haluaa kokeilla jotain ohimenevää trendiä halvalla, Wish on ihan näppärä vaihtoehto.

Onko teillä kokemuksia Wishistä tai vastaavista sivustoista, kuten eBaysta? Linkitän tähän loppuun vielä YouTube -videon, jossa näkyy tämä mekko liikkeessä (sitä ennen tosin on muutama muu mekko). 

P.s. Jos edulliset mekot näin niin kuin muuten kiinnostaa, blogin FB-sivulla on taas muutama myynnissä! :) 



In English: I first heard about the Wish app from a friend last summer, and I was sceptical at first. For those of you who don't know what Wish is, it's an app (and a website) that has several sellers on it, kind of like eBay. It's China-based so the sizing is not consistent with Western retailers; you often have to size up several times and there is quite a lot of variation between different sellers. However, it's VERY inexpensive so even if it doesn't fit, it's not the end of the world. 

Not all sellers are trustworthy so I recommend looking at the customer reviews. I have only bought products that have a lot of reviews, preferably with photos. Unfortunately a lot of the sellers use the same photos (sometimes even photos stolen from blogs, which is a good reason not to buy from that seller in my opinion), so it is a good idea to go by the reviews rather than the actual photos on the app / website.

Previously I have mainly bought some makeup brushes because those are ridiculously expensive in Finland, and as I'm not a professional makeup artist I don't really require top quality in my brushes. I also purchased some fake eyelashes but those were a miss for me; the band was super thick and straight, and even my trusty Eyelure glue could not get them to stay in place.

After reading a few positive reviews on plus-size clothing in Facebook groups, I decided to try a couple of pieces. First I bought a basic cami top in a size 5XL. I knew the sizing would be small, so I sized way up. The top is too big on me but it's fine to wear at home. However, I really liked the look of this navy blue maxi dress and the reviews were positive, so I gave it a go in a size XXXL. 

I was positively surprised! The color is pretty, the fit is OK (I could have sized down but it's not too big) and it's not see-through. Most importantly, it's actually a maxi dress on me! As most of you know, I'm pretty tall (179 cm / 5 ft 10) and it's always a challenge finding a maxi dress that is long enough for me. I'm wearing heels in these photos and it still almost hits the ground! Yay! I would definitely recommend this dress for tall girls.

As for Wish in general, it's OK when you want something for cheap - for example, if you wish to try a certain trend but don't want to invest a lot of money when you know the trend will be over in a couple of months. Also, it takes a few weeks for the items to arrive, so don't shop there for an event that's in the very near future. For high quality clothes, I would naturally recommend something a bit more expensive, like ASOS. 

Have you bought anything from Wish? 


Comments

  1. Ompa kiva että tuo on tarpeeksi pitkä! Mä ajattelin jo ennen lukemista että miten sieltä on voinu löytyä tarpeeksi pitkä mekko haha :D Tilailin itse joskus paljon vaatteita ebaystä, mutta nyt en oo tainnut pariin vuoteen ostaa. Sieltä kun voi saada vähän mitä vaan :D Muuten käytän kyllä ebaytä tosi paljon kun tarviin asusteita tai mitä ikinä muuta kun vaatetta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, olin kyllä itsekin todella yllättynyt riittävästä pituudesta. :D Asusteitahan noista kaupoista on hyvä ostaa, ei joudu sitten arpomaan kokojen kanssa. :)

      Delete
  2. En oo uskaltanu ostaa noista mitään just tuon takia, ettei kokoihin oikein voi luottaa ja minulla kun on pitkä selkä, niin jos mekko muuten sopisikin, niin vyötärö on varmaan heti rintojen alla meiningillä :) eBaysta tilasin yhdeltä brittimyyjältä ihan tutun ja turvallisen merkin mekon reippaaseen alennushintaan ja se tuli ihan nätisti perille, vaikka toimituskulut olivatkin valtavat.

    Hyvä että tuo mekko istui hyvin. Näyttää tosi upealta ylläsi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Joo, itsekään en uskaltaisi ostaa, ellei saisi niin edulliseen hintaan. Olen laksenut että jos joku kymppi menee hukkaan niin se ei vielä harmita hirveästi. :) Wishillä ne toimituskulut ovat yleensä euron tai parin luokkaa. Pitkä selkä on kyllä hankala, mulla on sama juttu ja sen takia esim. kokouimapukua on vaikea ostaa netistä.

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts