Posts

Showing posts from December, 2016

Goodbye, 2016 - and good riddance.

Image
(English below)



2016 oli monella tapaa rankka vuosi. Kaikki ovat varmasti nähneet Facebookissa niitä "me at the beginning of 2016 vs. me at the end of 2016" meemejä. Ne kuvaavat varmasti aika hyvin monen olotilaa. Maailmalla tuntuu tapahtuvan koko ajan traagisia, ikäviä asioita, ja ilmassa on paljon vihaa ja pelkoa. Onneksi maailmassa on kuitenkin vielä myös paljon hyvää, ja kaikkien vaikeuksien keskellä suurin osa ihmisistä pyrkii edelleen hyviin ajatuksiin ja tekohin. Se on tärkeää pitää mielessä.




Minulle 2016 oli ennen kaikkea muutoksen vuosi. Yksi isoimmista muutoksista oli omakotitalon ostaminen ja "maalle" muuttaminen. Kyllähän sitä silloin papereita kirjoittaessa vähän jännitti, että mitähän tässä oikein ollaan tekemässä. Talon ostaminen oli kuitenkin varmaan paras päätös, jonka olemme ikinä tehneet. Rakastan kotiamme, ja jotenkin sen ihan ikioman talon remontointi, sisustaminen ja päivittäinen hoitaminen on myös lähentänyt minua ja aviomiestäni entisestään.…

Winter flowers

Image
(English below)



Sain mieheltäni joululahjaksi kameran kolmijalan, joten toivon mukaan tämän blogin asukuvat tulevat olemaan tästä lähtien tasalaatuista tavaraa! Tähän mennessä olen joutunut tasapainottamaan kameran ties millaisten kirjapinojen päälle silloin, kun mieheni ei ole kotona. 
Testailin jo lahjaani vähän ja vaikka valaistus on edelleen ongelma, asukuvaaminen tuntui heti helpommalta. Kevättä ja pitkiä, aurinkoisia päiviä odotellessa!



Mekko / dress - Club L (ASOS), UK 20 Leggings - Forever21, 2X Kaulakoru / necklace - lahja / gift






Asussa kaikki on vanhaa, paitsi punaiset pörrösukat, jotka sain joululahjaksi äidiltä. Olin melkein unohtanut tämän mekon olemassaolon, kunnes bongasin sen vaatekaappia siivotessa. Harkitsin jo sen myymistä, mutta ihastuin siihen uudelleen kun sovitin sitä. ASOS myy paljon näita Club L-merkkisiä midimekkoja erilaisissa tyyleissä ja printeissä. Tykkään niistä kovasti, koska ne ovat helppoja ja mukavia työvaatteita, ja yleensä hyvässä alennuksessa. 
Mi…

5 things I love about shopping

Image
(English below)

Minulta kysytään usein, miksi shoppailen niin paljon. Eihän kukaan oikeasti tarvitse sellaista määrää vaatteita! Nämä kyselyt yleensä vähän huvittavat minua, koska itse näen vaatteiden ostamisen, niiden stailaamisen ja niistä bloggaamisen ihan yhtä mielekkäänä, kuin minkä tahansa muun harrastuksen, johon aikuinen ihminen käyttää omaa rahaansa. Ymmärrän kuitenkin, miksi kaikki eivät näe asiaa samalla tavalla, joten ajattelin jakaa ajatuksiani shoppailusta täällä blogissa.
Mainittakoon nyt alkuun ihan varmuuden vuoksi, että shoppailuun voi toki myös oikeasti addiktoitua vakavasti, eikä se ole siinä vaiheessa enää mikään leikin asia. En missään nimessä itse koskaan shoppaile yli varojeni, enkä suosittele sitä myöskään muille. Siivoan myös vaatekaappini säännöllisin väliajoin ja annan vähälle käytölle jääneet vaatteet hyväntekeväisyyteen tai myyn ne kirppishintaan Blogin FB-sivulla (Siellä on tälläkin hetkellä muutamia laukkuja, mekkoja ja toppeja, jos kiinnostaa!)
Seuraav…

The best gift

Image
(English below)
Joulu on ihan kohta täällä ja vaikka se on ihanaa aikaa, monelle se voi olla myös todella rankkaa. Tunteet nousevat helposti pintaan juhlapyhinä, ja jos itsetunto ei muutenkaan ole kauhean vahva, joulun sosiaaliset menot saattavat ahdistaa. Varsinkin, jos ilmassa on jonkinlaista vartaloangstia, jouluinen mässäily, siitä seuraava syyllisyys ja pakko pudottaa "joulukilot" mahdollisimman nopeasti, voivat tuntua todella stressaavilta.


Jos sinulla on tällaisia ajatuksia, et todellakaan ole yksin. Minulla on ollut useita huonon itsetunnon hetkiä viimeisen kuukauden aikana. Blogini FB-sivua seuraavat lukivat varmaan taannoisen toppahousuavautumiseni. En siis meinannanut löytää sopivia toppahousuja Lapin reissua varten, ja liian pienten housujen sovittelu sai kaikki teinivuosien läskitraumat palaamaan mieleen. Kuvittelin yhtäkkiä olevani käsittämättömän lihava luonnonoikku, ja että puhelin kohta soisi ja minua pyydettäisiin esiintymään johonkin "4D: Vaimoni ei m…

Christmas / Holiday Lookbook

Image
Olen tykännyt katsella jouluaiheisia lookbook-videoita YouTubesta, joten päätin tehdä itsekin sellaisen. Parista lookista maltoin ottaa kuvatkin, loput näet videolta!
Joko siellä ollaan joulufiiliksissä? 😊
I have been really enjoying watching holiday themed lookbooks on YouTube, so I decided to film one as well! (I only managed to take photos of three of the looks - there are two more on the video.)
Are you feeling the Christmas / holiday spirit yet? 😊












p.s. Asujen tiedot ovat videon kuvauksessa, pääset näkemään ne kun avaat videon YouTubessa!
p.s. Outfit details are in the description box on YouTube!

OOTD: First wedding anniversary

Image
(English below)
Varoitus: näissä asukuvissa on kenties huonoin valaistus ikinä! Lappi, vuoden pimein aika ja hämärä mökki eivät ole ihanteelliset olosuhteet muotibloggaajalle. 😃
Huonosta valaistuksesta huolimatta päätin julkaista nämä kuvat, koska kyllähän ensimmäisen hääpäivän asu piti tänne blogiin ikuistaa.






Mekko / dress - Boohoo, UK 20 Bolero - Seppälä (vanha / old) Leggings - Forever21, 2X Korut / jewelry - hääkoruni / my wedding jewelry




Täytyy kyllä sanoa, että näytin ainakin omasta mielestäni pirun hyvältä. Meikki onnistui tosi hyvin eikä kampauskaan ollut hullumpi, ottaen huomioon vähäiset taitoni ja sen, että olin ollut edellisenä yönä 38 asteen kuumeessa (lomalla kannattaa aina sairastaa). 
Tuo Boohoon mekko oli kyllä todella hyvä ostos, varsinkin kun se oli 60% alennuksen jälkeen käytännössä ilmainen. Mielestäni se imartelee kroppaani todella hyvin ja värikin on erittäin kaunis. ASOS Curven muotoilevan alusmekon kanssa mekko oli entistäkin täydellisempi. Terveisiä vaan nii…

November

Image
(English below)


Marraskuu on mennyt yllättävän nopeasti. Tuntuu, että vasta hetki sitten kirjoittelin lokakuun kuulumispostausta, eikä sen jälkeen ole ehtinyt tapahtua kovin paljoa.





Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, olen jo joulufiiliksissä. Otin kuvan todellisuudessa jo kuun alkupuolella, kun aloimme suunnitella joulukortteja. Moneen vuoteen ei ole tullut lähetettyä kortteja, mutta nyt kun sattui olemaan häiden jäljiltä kaikkien osoitteet tallessa, innostuimme teettämään kortit Ifolorilla.



Kuun puolivälissä joulufiilis vähän laimeni, kun lumet sulivat pois ja tuli inhottavan pimeää. Onneksi nyt on taas melko talvinen sää. Marraskuussa on ollut oikeastaan joka viikonloppu jotain menoa, mikä on ollut ihan kivaa, mutta toisaalta odotan innolla joulua, kun saa vaan maata kotona ja syödä, heh! En pääse tänä vuonna työpaikan pikkujouluihin, koska olemme silloin Lapissa, mutta kavereiden kanssa on tullut vietettyä omia pikkujouluja harva se viikonloppu.





Hygge-trendistä innostuneena olen p…