November

(English below)


Marraskuu on mennyt yllättävän nopeasti. Tuntuu, että vasta hetki sitten kirjoittelin lokakuun kuulumispostausta, eikä sen jälkeen ole ehtinyt tapahtua kovin paljoa.





Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, olen jo joulufiiliksissä. Otin kuvan todellisuudessa jo kuun alkupuolella, kun aloimme suunnitella joulukortteja. Moneen vuoteen ei ole tullut lähetettyä kortteja, mutta nyt kun sattui olemaan häiden jäljiltä kaikkien osoitteet tallessa, innostuimme teettämään kortit Ifolorilla.




Kuun puolivälissä joulufiilis vähän laimeni, kun lumet sulivat pois ja tuli inhottavan pimeää. Onneksi nyt on taas melko talvinen sää. Marraskuussa on ollut oikeastaan joka viikonloppu jotain menoa, mikä on ollut ihan kivaa, mutta toisaalta odotan innolla joulua, kun saa vaan maata kotona ja syödä, heh! En pääse tänä vuonna työpaikan pikkujouluihin, koska olemme silloin Lapissa, mutta kavereiden kanssa on tullut vietettyä omia pikkujouluja harva se viikonloppu.






Hygge-trendistä innostuneena olen panostanut kotiin ja siellä viihtymiseen. Kynttilöitä on kulunut ennästysmäärä, koska joka ilta on tullut poltettua muutama tuikku. Toki stressiäkin on ollut, tutkimuksen kanssa on aina jotain meneillään ja tähän marraskuun viimeiselle viikolle sattui pari seminaariesitelmääkin. Molemmat esitelmät menivät onneksi tosi hyvin, ja olo tuntuu taas vähän itsevarmemmalta positiivisten kokemusten jälkeen.

Ehkä olen kesän koettelemusten jälkeen oppinut jotain stressinhallinnasta, koska en ole enää ihan rikkipoikkihajalla työjuttujen kanssa. Odotan silti huomenna alkavaa lomaa ja ensi viikon Lapin reissua innolla.



Lokakuussa aloitettu terveysprojekti on jatkunut kohtuullisella menestyksellä marraskuussa. Vain kohtuullisella sen takia, että en ole edelleenkään saanut itseäni raahattua sinne salille. Aion olla klisee ja aloittaa salitreenit uudestaan taas tammikuun alussa. Sentään olen muistanut tehdä fysioterapeutin neuvomia niska- ja selkäliikkeitä kotona melko säännöllisesti. Paino on pudonnut kolmisen kiloa, mikä on ihan kiva juttu. Tärkeintä on kuitenkin, että olo on hyvä ja hieman koholla ollut verenpainekin taas normaalilukemissa - stressinhallinta varmaan auttoi aika paljon siinäkin.

Marraskuusta jäi kokonaisuudessaan ihan hyvä fiilis. Ja nyt alkaa sitten se ihanin aika vuodesta: joulun odotus!

Pidän loman ajan lomaa myös blogista, joten seuraavan kerran tänne tulee uutta materiaalia joulukuun puolivälissä. Instaan kyllä postailen kaikkea kivaa tässä välilläkin, joten sitä kannattaa seurata. :)

Millainen marraskuu siellä oli?




In English: November went by pretty quickly, and I'm already in a very Christmas-y mood! For the first time in years we are actually sending Christmas cards - we finally have everyone's addresses since we needed those for the wedding invitations last year. 

Although mid-November was rainy and dark, winter has definitely arrived. The temperature was - 10 a few days ago and it's still below zero. We even have a little bit of snow! And there will be lots more in Lapland, where we are headed to next week.

I'm starting my holiday tomorrow and I'm so excited. It's nice to be able to go see my parents and then spend a few days relaxing in Lapland. I've been pretty busy with work lately, especially this week since I had two seminar presentations. They went really well, and I feel a lot more confident as a speaker after getting some positive experiences. 

 I feel like I'm starting to learn how to take things easier and worry less, which is nice. I've had a lot of social activities on the weekends this month, so during the week I have mostly spent quiet evenings at home. I've gone through a LOT of candles!

The whole "trying to be healthy" thing is also going pretty well, although I haven't been to the gym once. I'm thinking of being a total cliché and starting up once again in January, haha. However, I have tried to work on my neck and back problems at home, thanks to some good guidance from my physiotherapist. So that's something! I'm also very happy that my blood pressure, which was a bit high at the end of the summer, is back to normal. It probably has a lot to do with the fact that I'm managing stress better now. As an added bonus, I've lost three kilos. 

I'm very much looking forward to Christmas, especially since it's the first Christmas at our new home. I will be back with some new posts before that, but I'm taking a bit of a break from blogging for the duration of my holiday. I'm always on Instagram though, if you miss my face. ;)

How was your November?



Comments

  1. Mä oon joka vuosi lähettänyt joulukortteja ja yleensä saanutkin niitä paljon. Joulukortit on ihania ♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä kiva perinne, jos vaan aika ja kärsivällisyys riittää! :)

      Delete
  2. Me lähetettiin viime vuonna kaikille ifolorilla teetetyt hullu kissanainen Alisa -joulukortit ja nyt tuntuu että siitä on niin vähän aikaa ettei jaksa lähettää enää haha :D Ehkä ensi vuonna sitten. Kivaa että terveysprojekti on onnistunut! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yleensähän se menee niin, että vuorovuosin aina lähettää ja saa kortteja. :D

      Toivotaan, ettei joulu ihan täysin sabotoi terveysprojektia, heh. En edes kuvittele ainakaan laihtuvani joulukuussa, mutta jos saisi painon pidettyä samana se olis jo tosi jees. :)

      Delete
  3. Hyvä että stressinhallinnan kanssa menee paremmin :) Mie olen parina viime vuonna askarrellut joulukortit ja teen niin tänäkin vuonna. Tosin.en ole vielä aloittanut urakkaa,joten kiire voi vielä tulla :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyy itsekin yrittää tänä viikonloppuna saada loputkin kortit kirjoitettua, että saadaan postiin ennen reissua ja varmasti ehtivät jouluksi perille. :)

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts