Goodbye, 2016 - and good riddance.

(English below)



2016 oli monella tapaa rankka vuosi. Kaikki ovat varmasti nähneet Facebookissa niitä "me at the beginning of 2016 vs. me at the end of 2016" meemejä. Ne kuvaavat varmasti aika hyvin monen olotilaa. Maailmalla tuntuu tapahtuvan koko ajan traagisia, ikäviä asioita, ja ilmassa on paljon vihaa ja pelkoa. Onneksi maailmassa on kuitenkin vielä myös paljon hyvää, ja kaikkien vaikeuksien keskellä suurin osa ihmisistä pyrkii edelleen hyviin ajatuksiin ja tekohin. Se on tärkeää pitää mielessä.





Minulle 2016 oli ennen kaikkea muutoksen vuosi. Yksi isoimmista muutoksista oli omakotitalon ostaminen ja "maalle" muuttaminen. Kyllähän sitä silloin papereita kirjoittaessa vähän jännitti, että mitähän tässä oikein ollaan tekemässä. Talon ostaminen oli kuitenkin varmaan paras päätös, jonka olemme ikinä tehneet. Rakastan kotiamme, ja jotenkin sen ihan ikioman talon remontointi, sisustaminen ja päivittäinen hoitaminen on myös lähentänyt minua ja aviomiestäni entisestään. Kotona on ihana olla ja se on ollut kaiken myllerryksen keskellä meille rauhoittava turvapaikka. (Paitsi ehkä silloin kesällä, kun muurahaiset valtasivat keittiön.)




Rankimmat muutokset tapahtuivat tänä vuonna ystäväpiirissäni. Oli aika päästää irti ystävyyssuhteista, jotka eivät enää tuoneet iloa kummallekaan osapuolelle. Se teki kipeää, vaikka oli varmasti kaikkien kannalta hyvä ratkaisu. Minulla on vuoden 2017 alussa määrällisesti vähemmän ystäviä, kuin vuosi sitten. Tärkeämpää on kuitenkin se, että nyt kaikki ystävyyssuhteeni perustuvat molemminpuoliseen kunnioitukseen, luottamukseen ja toisen hyväksymiseen juuri sellaisena, kuin hän on. Moni ystävyys on myös syventynyt tänä vuonna entisestään, mistä olen todella iloinen ja kiitollinen. Esimerkiksi paras ystäväni, jonka olen tuntenut jo yli 15 vuotta, on minulle nyt läheisempi kuin koskaan, vaikka näemmekin melko harvoin.




2016 on ollut minulle myös itsetutkiskelun vuosi. Olen miettinyt, mitkä asiat ja ihmissuhteet ovat oikeasti tärkeitä ja mihin kannattaa panostaa. Olen oppinut paljon stressinhallinnasta, selättänyt esiintymispelkoni ja opetellut tekemään töitä tavalla, joka ei ahdista. Paniikkihäiriön ja ahdistuneisuuden kanssa eläminen on välillä haasteellista, mutta se on huomattavasti helpompaa kun perusasiat, kuten esimerkiksi riittävä uni ja säännöllinen vuorokausirytmi, ovat kunnossa. Elämäntapoja olen muuttanut hitaasti mutta toivottavasti pysyvästi parempaan suuntaan.




Tässä vuodessa on ollut myös paljon hyvää. Julkaisin ensimmäisen tutkimusartikkelini kansainvälisessä lehdessä. Esiinnyin useissa konferensseissa onnistuneesti ja sain positiivista palautetta muutamilta oman alani isoilta nimiltä. Sain matkustaa ja tavata uusia ihmisiä. Sain olla "äiti" kahdelle ihanalle lemmikkieläimelle. Unohtamatta kaikkia niitä kivoja asuja, joista suosikkini toimivat tämän postauksen kuvituksena!





Jos minun pitäisi summata vuosi 2016 yhdellä sanalla, se olisi varmaankin "opettavainen". Tai "kasvattava". Olen oppinut tärkeitä läksyjä tänä vuonna, ja se on ollut loppujen lopuksi hyvä asia. Ensi vuodelta toivon kuitenkin vähän tasaisempaa menoa - rauhallista, leppoisaa arkea ja hyviä hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa. En aio tehdä varsinaisia uuden vuoden lupauksia, mutta aion pyrkiä vuonna 2017 yleisesti ottaen terveeseen tasapainoon niin töissä kuin vapaa-ajallakin. 





Sanotaanko nyt vaikka niin, että olen valmis sanomaan hyvästit - ja tervemenoa - vuodelle 2016. Kiva kun kävit, mutta vielä kivempi, että olet ohi. Nyt on aika kääntää katse kohti uutta vuotta, avoimin ja positiivisin mielin!


Hyvää uutta vuotta 2017 kaikille blogini lukijoille!


In English: So, 2016. It's been...interesting, to say the least. Most of us have probably seen those "me at the beginning of 2016 vs. me at the end of 2016" memes on social media, and I'd say they are pretty accurate. It's been a tough year for many. It seems like the news is full of tragic, horrible things every day. There's a lot of hate, and a lot of fear. However, it's important to remember that there are still good things in the world as well, and that most people still have the desire to do good. 

For me personally, 2016 has been a year of change. One of the biggest changes was buying our own house and moving to the "countryside" in the spring. It was scary at the time, but I still think it was one of the best decisions we've ever made. During the ups and downs of this year having a home that we truly love has been important. It's been a safe haven of sorts - except during that time when the ants took over our kitchen, lol!




The changes that have been the most hard for me have happened within my circle of friends. 2016 was the year of letting go of friendships that were no longer good ones. It was sad, but necessary for all parties. I have fewer friends now than I did at the beginning of the year, but the friendships I have are all based on mutual respect, trust and acceptance. And that's really, really important to me. Also, many friendships have become closer this year, for which I'm very grateful. For example, my best friend and I are closer than ever before, even though we don't see each other that often. 




2016 has also been a year of introspection for me. I think I know myself better now. I know what kind of things and people make me happy, I've learned to work in a way that doesn't cause too much stress, and I've (kind of) gotten over my fear of public speaking. It's not easy living with anxiety and panic attacks, but it is easier when you remember to take care of yourself. Getting enough sleep, eating healthy foods and maintaining a regular working schedule have been key things for me.




This year hasn't been all bad. I published my first research paper in an international journal. I attended several conferences and received good feedback from some of the big names in my field. I got to travel and meet new people. I got to be a "mom" to two lovely animal babies. Also, there were some fabulous outfits, as you can see from the photos in this post!





2016 was a year of learning. And boy, did I learn. But it's time to say goodbye - and good riddance - to 2016 now. I'm looking forward to 2017 with an open mind. I'm not making any resolutions, but I aim for a healthy work/play balance. To be honest, I hope it'll be an uneventful, ordinary kind of year! There's been a lot going on in the past few years so it would be nice to just have a normal, even BORING year. 

In any case, I wish all the readers of this blog a happy new year 2017!

Comments

  1. Ihania asuja ja ihana biksukuva <3 Hyvää uutta vuotta!

    ReplyDelete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts