Lipsticks

(English below)

Huulipuna kuuluu nykyään tärkeimpiin asusteisiini. Poistun harvoin kotoa ilman, että laukussani on huulipuna (tai neljä). Siinä on vain sitä jotain - sipaus punaa huulille ja kasvot näyttävät heti pirteämmiltä, vaikka muuten olisikin vähän väsynyt fiilis! Voisin luopua ripsiväristäni - hyvänä päivänä jopa meikkivoiteestani - mutta kyllä tällä naisella huulipuna täytyy olla.




Millainen huulipuna sitten on hyvä huulipuna? Kestävä, mutta ei kuitenkaan kuivattava. Helposti levittyvä. Tuoksullakin on merkitystä. Ja tietysti myös pakkauksella, vaikka itse laitan sille vähemmän painoarvoa kuin moni muu. Tärkeintä on tietysti se oikea sävy; minun mieleeni ovat pinkit, korallit ja klassiset punaiset.






Ihan hirveästi rahaa en halua huulipunakokoelmani kartuttamiseen käyttää. Eikä tarvitsekaan - halpismerkeiltä voi tehdä yllättäviä löytöjä, ja esimerkiksi Maxfactorin tapaisten laadukkaampien merkkien punia olen monta kertaa bongannut tavaratalojen alennusmyynneistä. Olen myös siinä mielessä onnekas, että eräs kosmetiikkafriikkiystäväni on lahjoittanut minulle aika monta sellaista huulipunaa, joita hän ei itse ole tullut käyttäneeksi.




Seuraavassa kokoelma tämänhetkisiä suosikkihuulipuniani. Täytyy kyllä nostaa hattua kosmetiikkabloggaajille, eri sävyjen kuvaaminen oli todella haastavaa hommaa!



Wet N Wild "E525D Retro Pink" / Milani "15 Hot Pink Rage" / Maybelline Color Whisper "50 Cherry on Top" / Maxfactor "840 Cherry Kiss"


Lipstick by H&M "Pink Fool" / Milani "12 Flamingo Pose" / Bobbi Brown Rich Lip Color SPF 12 "3 Cosmic Raspberry" / Maxfactor "827 Bewitching Coral"






Käytättekö te usein huulipunaa? Onko teillä jotain suosikkisävyjä tai -merkkejä?

P.s. Huomasin äsken, että huomenna vietetään Huulipunavallankumousta! Olipa hauska sattuma, en nimittäin tiennyt sitä, kun kirjoitin tätä. Huomenna punataan siis huulet sydänterveyden edistämiseksi!


In English: Lipstick has become my most important accessory. I can manage without mascara, even without foundation on a good day - but I never leave the house without a lipstick (or four) in my bag. There's just something about lipstick.

I like a long-wear lipstick, but I don't want it to feel drying. When it comes to shades, I love pinks, reds and corals. I don't spend a lot of money on lipsticks - the cheaper brands have some great ones, and you can often find the more expensive ones on sale at department stores. I'm also very lucky because I have a friend who buys a lot of make up and often gives me the products she doesn't use!

Here are a couple of my current favorites. By the way, I have a new-found respect for beauty bloggers - the swatches are really hard to photograph!


Do you love lipstick as well? Any favorite shades or brands?

Comments

  1. Mä en omista yhtäkään hulipunaa :) En vaan oo koskaan oppinut käyttämään. Mutta sulle sopii punatut huulet hyvin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai jaa, onpa jännää! Mutta nyt kun mietin, en ole kyllä tainnut ikinä nähdä sinulla huulipunaa. Meitä on moneen junaan - toiselle tärkeä kauneustuote on toiselle yhdentekevä. :) Itse en esimerkiksi omista kulmakynää, mutta tiedän ihmisiä, joille se on se meikkipussin tärkein tuote.

      Delete
  2. Oletko jo kokeillut Rimmelin uutta huulipunaa? joka kestää 16 tuntia ja siihen päälle tulee vielä huulikiilto. Olen itse ihastunut tähän punaan, joka kestää ja kestää huulilla :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Enpä ole vielä kokeillut, kiitos vinkistä! :)

      Delete
  3. Huulipuna taitaa olla tärkein minullekin. Yllättävän hyväksi on osoittautunut Kicksin myymä Viva la Diva, pigmenttinen, kestävä ja edullinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuota Viva la Divaa on kyllä moni kehunut, täytynee itsekin testata. :)

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts