Keeping warm

(English below)

Niin se on taas viikko vierähtänyt, enkä ole ehtinyt juurikaan blogosfäärissä hengailla. Päivät menevät niiin nopeasti! Viime viikonloppu meni isänpäivätunnelmissa kotikonnuilla, ja viikollakin on riittänyt töiden jälkeen kaikenlaista menoa joka illalle. Tänään minulla oli pitkästä aikaa arkivapaa, ja voin sanoa, että se tuli tarpeeseen. Odotan kyllä innolla joulunalusaikaa ja itse joulua, tämä marraskuun pimeys ja harmaus vie jotenkin voimat niin totaalisesti. Onneksi melkein joka viikonlopulle ennen joulua on luvassa jotain piristävää ohjelmaa, ja jouluna voi sitten rauhoittua ihan kunnolla... maltan tuskin odottaa!

Mutta parista marraskuisesta arkiviikosta on vielä selviydyttävä, ja ainakin aamut alkavat olla sen verran viileitä, että syyspukeutumisesta on pikkuhiljaa siirryttävä talvipukeutumiseen. Onneksi kaupat ovat täynnä ihania neuleita, ne tekevät (ainakin minulle) lämpimänä pysyttelystä vähän mukavampaa.


Asukuvat ovat tällä kertaa aika kamalia, koska kamerasta oli akku loppu ja kännykän kamera + pimeä ilta = not good. Halusin kuitenkin ikuistaa uuden lempparineuleeni, joka oli minulla eilen ensimmäistä kertaa päällä. (Kyllä, siitä tuli yhden käyttökerran jälkeen heti lemppari.)


Neule on Seppälän Great Girls -mallistoa, ja ostin sen pari viikkoa sitten, kun Seppälässä oli "kaikki neuleet 15 €" -päivät. Aika mukava tarjous muuten, tämäkin neule olisi maksanut muistaakseni lähemmäs neljä kymppiä ilman tuota alennusta! Tykästyin tähän harmaan sävyyn ja pidän erityisen paljon tuosta kauluksesta. Plussaa myös siitä, että neule on tarpeeksi pitkä. (Jalassa olevat farkut ovat muuten myös uudet, ostin ne KappAhlista viikko sitten. Nämäkin irtosivat 25% alennuksella!)


Parasta on kuitenkin se, että vaikka neule on tuollaista ihanan pehmeää ja "pörröistä" materiaalia, se ei kutita ihoani. Minun on välillä todella vaikeaa löytää kivoja neuleita, koska ihoni on hyvin herkkä ja kutittavat materiaalit ärsyttävät sitä. En voi pitää edes villasukkia ilman, että pistän toiset sukat alle.

Kaikin puolin oikein mukava neule siis! Ostin samalla reissulla myös hyvin pelkistetyn, mustan neuletakin, joten lämpöisten yläosien kannalta tilanne vaatekaapissa on hyvä. Paksuja sukkahousuja ja iltakäyttöön soveltuvat (mutta silti lämpimät!) talvikengät pitäisi kuitenkin vielä löytää ennen kunnon pakkasia.

Viikonloppuna onkin sitten luvassa taas vähän juhlavampaa pukeutumista - ja toivon mukaan parempia kuvia. Yksi kynsilakka-aiheinen postaus on myös tulossa lähiaikoina, joten pysykäähän kanavalla, vaikka täällä välillä pientä hiljaiseloa onkin. :)

Mukavaa loppuviikkoa, yritetään jaksaa tämän pimeyden kanssa!

In English: I've been quite busy lately, which is why I haven't been able to spend a lot of time online. Hopefully I can get back to posting more often before Christmas! November really isn't my favorite month, it's really dark and depressing in Finland right now. Luckily, I have a lot of fun stuff planned for the upcoming weeks, and soon it'll be Christmas. Yay! 

The outfit photos are quite bad, because it was so dark. To make things worse, I couldn't use the "real" camera because the battery had run out, so I had to take these embarrassing selfies with my phone. Anyway, I wanted to post some pics of my new grey sweater (Seppälä, 15 €). This has already become a favorite of mine! I love the color and the length is good. Also, the material doesn't tickle or irritate my skin, which sometimes happens with sweaters like this. 

Comments

  1. Mulla on ihan sama ongelma neuleiden kanssa! Iho ei kestä yhtään sellaisia kutittavia materiaaleja... Pitää aina syynätä laput tarkkaan ja jos on viittauskin esim. angoraan, niin joudun sanomaan no thank you. Liian monta liian ihanaa neuletta kaapin perälle hylännyt kutiamisen vuoksi... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä tosi ikävä ongelma! Mun pitäisi aloittaa myös tuo lappujen syynäily, tälläkin hetkellä kaapissa majailee ainakin kaksi neuletta, jotka innoissani ostin mutta joita en pysty käyttämään. :/

      Delete
  2. Miulla on kanssa tuo sama ongelma joissain neuleissa et ne kutittaa. Yleensä sellasten alla oon pitänyt sit pitkähihasta t-paitaa tai trikoopaitaa. Jollakn keleillä se tosin voi käydä liian lämpimäks :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä oon niin herkkis ihoni kanssa, että mulla ei auta edes tuo. :D Ärsyttävä "vaiva".

      Delete
    2. Joo, siinä tulee kyllä äkkiä kuuma jos laittaa monta pitkähihaista päällekkäin. Harmillisen yleinen ongelma tämä kutinaherkkyys!

      Delete
  3. Kiva neule , kaulus on mukavasti vähän valuva eikä kurkkua kuristava ;) Lämmintä kaipaa päällensä jo pelkästään pimeyttä vastaan

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä totta, aamulla tuntuu aina niin pimeältä ja kylmältä, vaikka lämpötila on plussan puolella. Kiitos kommentista!

      Delete
  4. Kaunis neule. Tuo kaulus on vallan hurmaava ja kutittamattomuus on ihan vaade neuleille täälläkin. Kyllä se marraskuu tästä vielä taittuu ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, eiköhän siitä selvitä... enää pari viikkoa. ;)

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts