Nail polish collection

(English below)

Tein tuossa taannoin postauksen, jossa esittelin kaikki meikkini. Kynsilakat jäivät kuitenkin silloin väliin, joten tässä näitä nyt sitten olisi!


Lakkoja oli loppujen lopuksi yllättävän kohtuullinen määrä. Olen ilmeisesti karsinut näitäkin tehokkaammin, kuin olin tajunnut. Tästä tosin puuttuu pari sellaistakin lakkaa, joita en millään muista antaneeni pois...ehkä ne vielä putkahtavat esille jostakin.


Eniten minulle on kertynyt erinäisiä pinkin ja punaisen sävyjä. Näitä tarvitsee aina! Tällä hetkellä minulta puuttuu klassinen, tummanpunainen lakka, sellaisen voisi vielä hankkia.


 Muutama violettikin löytyy, näitä oli jossain vaiheessa enemmänkin. Tuosta IsaDoran magneettilakasta voisin sanoa sen verran, että minun kynsiini se ei kauhean selkeitä kuvioita tee, aika haaleiksi jäävät. :/ Voi tosin olla, että olen liian kärsimätön, enkä jaksa pitää magneettia tarpeeksi kauan paikallaan.


Seuraavaksi siniset ja vihreät lakat. Tuo Essien Mint Candy Apple -lakka (toinen oikealta) on yksi ylivoimaisista suosikeistani, aivan ihana sävy. Oikeassa reunassa näkyvä Ginatricot:n pistaasinvihreä lakka puolestaan yllätti hyvällä pysyvyydellään.



Kokoelmaan kuuluu myös pari eri oranssin sävyä, sekä tuo yksi Dependin korallinpunainen lakka.


Lopuksi sitten vielä neutraalit sävyt: nudea, mustaa ja harmaata, sekä värillisten lakkojen päällä käytettävä glitterlakka. Tuo Mavalan harmaa New York -lakka on kyllä loistava syys- ja talvikauden sävy! Mavalan lakat ovat muutenkin mieleeni, niissä on hinta-laatusuhde kohdillaan ja hyvä sävyvalikoima.


Olen laiska hoitamaan kynsiäni, mutta ensimmäisten rakennekynsieni jälkeen olen hieman petrannut tässä asiassa. Oikeassa reunassa oleva Mavalan kynsinauhaöljy on kätevä etenkin talvella, ja Yves Rocherin aluslakka ehkäisee kynsien lohkeilua ja värjäytymistä. (On tosin pakko myöntää, että ihan aina en jaksa sitä laittaa.) Kirkasta päällyslakkaa puolestaan tarvitsee aina - jos ei muuhun niin sukkahousujen paikkailuun!



Ennen näiden kuvien ottamista kynsilakkani olivat sikin sokin monessa eri paikassa, osa pyöri ihan irrallaan pitkin kylppärin kaappia. Järjestin pullot kolmeen eri boksiin koon mukaan. Toivottavasti järjestystä kestää edes hetki, ennen kuin kaaos taas pääsee valloilleen!


Pienet lakat sopivat täydellisesti kaverilta saamaani söpöön muovirasiaan...


...ja sähkönsinisessä meikkipussissa myös korkeat pullot mahtuvat seisomaan pystyssä. 


Sellainen kokoelma! On se kyllä jännää, miten terapeuttista tällaisten pienten juttujen siivoaminen ja järjesteleminen on. Olen ehkä vähän outo, mutta minusta on kivaa, kun esimerkiksi vaatteet ovat kaapissa värijärjestyksessä, tai maustepurkit hyllyllä kokojärjestyksessä. Olin aikoinaan töissä koruliikkeessä, ja lempihommaani oli koruvarastojen järjestäminen värin ja tuotenumeron mukaan. Elämän pieniä iloja!

Millaisia kynsilakkoja teidän kaapeistanne löytyy? Lähenteleekö pullojen määrä satoja, vai tyydyttekö pariin luottosävyyn?

In English: A while ago, I did a post featuring all my make-up products. This time, I decided to organize my nail polish collection. It wasn't as extensive as I thought! I really should buy a classic red polish, but I think I have enough pinks... (I can't help it, I love pink.) There is something therapeutic about organizing these little bottles according to size or color - maybe I'm just weird, but I love stuff like that!

Comments

  1. Voi kun kiva kokoelma! Omani lienee suunnilleen saman kokoinen, muutaman pullon ehkä pienempi. Eli värejä kyllä löytyy, mutta ei mitään huimaa määrää. Jossain vaiheessa innostuin ja tilasin jenkeistä sitten tulliraja laski ja innostus lopahti. Sen jälkeen ei sitten ole tullut ostettua pahemmin uusia, muutama Essie.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Essien lakat ovat kyllä loistavia, tosin Suomessa aika kalliita... Mua kiinnostaisi hankkia lisää noita Barry M -lakkoja, kunhan keksisin mistä niitä saisi halvalla tilattua.

      Delete
  2. Mun olis varmaan hyödyllistä tehdä tällainen myös itse. Ehkä sitten tajuan, että niitä on jo tarpeeksi, enkä enää enempää tarvitse :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla oli päinvastoin - aloin miettiä, että näitähän oli vähän, voisin hankkia lisää. :D

      Delete
  3. Mulla taitaa löytyä muutama enemmän , tunnustaudun varsinaiseksi keräilijäksi ;) Taisin joskus tehdäkin postauksen , mutta kokoelma on kasvanut "muutamalla " ja vanhoja on joutanut roskiinkin. Järjestely tekis niillekin hyvää ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kokoelmaa on hyvä kartoittaa tasaisin väliajoin. ;)

      Delete
  4. Kiva kokoelma! :) Mulla on melko samansuuntaisen kokoinen valikoima lakkoja. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Hmm, jotenkin olisin olettanut sulla olevan isomman kokoelman, oot niin innokas ja taitava meikkaaja. :)

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts