I heart Ireland!

Kotona taas!

Oltiin tosiaan viikko Irlannissa, ja täytyy sanoa, että ihastuin kyseiseen maahan aika paljon. Ihmiset olivat kaikkialla aivan käsittämättömän mukavia, maisemat upeita (ensimmäinen päivä meni hokiessa "täällä on niin vihreää!") ja ruoka hyvää. Varsinkin Dublin oli ihana paikka, tykkäsin siitä paljon enemmän kuin Lontoosta, joka on ehkä kuitenkin hieman liian suuri ja hektinen minun makuuni. Dublinissa oli mielestäni sitä samaa "pikkukaupungin tunnelma isossa kaupungissa" fiilistä, kuin esimerkiksi Tampereella.

Ainoat miinuspuolet Irlannissa olivat samat kuin Britanniassakin; kostea ja tuulinen ilmasto sekä kosteat (mutta ei onneksi tuuliset) kylpyhuoneet. Vanhat rakennukset ovat toki kauniita, mutta on sääli, ettei niitä aina pidetä kunnossa; ainakin yhdessä hotellihuoneessa oli ihan selvästi hometta, vaikka yövyimme ihan laadukkaissa paikoissa. Kaiken kaikkiaan nautin kuitenkin reissustani Irlantiin kovasti, eikä se varmasti jää viimeiseksi!

Shoppailuista kirjoittelen lisää myöhemmin, mutta tässä pari tunnelmakuvaa. :)


Asukuva hotellihuoneessa...nuo Skopunktenin kengät osoittautuivat kyllä hyviksi!


Puistossa ihastelemassa keväistä Irlantia ja elefanttien jäljillä Dublinin eläintarhassa.


@ Guinness Storehouse


Galwayssa. Tuolla tuuli koko ajan tosi kovaa mereltä. Ei paljon kannattanu stressata kampauksesta, se oli joka tapauksessa mennyttä heti, kun astui ovesta ulos. :D


Asukuva vol. 2 Galwayssa. Olin pastellisella tuulella!


Loppuun vielä pari kuvaa ihanasta Dublinista. I'll miss you!

Onko teillä jotain reissuja tiedossa/haaveissa? :)

P.s. Kuvia saa isommaksi klikkaamalla!


In English: I spent a week in Ireland, and pretty much fell in love with the country! The people were incredibly nice, the food was great and it was all just so...green! And beautiful. I had a great time, and would love to go there again - even though the weather was a bit unpredictable. I have no idea how people in Galway manage their hair styling, it's so windy all the time!

I will tell you all about my shopping later, of course. ;)

P.s. Click on the pictures to make them larger!

Comments

  1. Ihania ja tuttuja maisemia rakkaasta kaupungista <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Dublin oli kyllä juuri niin ihana, kuin sinun kertomustesi perusteella ajattelin. :)

      Delete
  2. Ah! Tuo on kyllä ihana paikka. Minä saavuin myös eilen Irlannista! :) Me oltiin Dundalkissa ja Dublinissa. Molemmat viehättäviä ja somia kaupunkeja. Meillä oli vain hyvin lyhkäinen reissu, kun ei oltu matkassa kuin neljä päivää, joten siinä ei kyllä ehtinyt sitä kaikkea näkemään, mitä olisi halunnut. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aika hauska sattuma, että oltiin siellä samaan aikaan! :) Ja paljon jäi meiltäkin vielä näkemättä, seuraavaa reissua odotellessa... ;)

      Delete
  3. Tykkään myös Irlannista, tehtiin kaverin kanssa bussikierros siellä 18-kesäisinä :) Ja tulee tätä sun blogia aina välillä vilastua, kiva kun muistuttelet siitä facebookissa!

    -Heli

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, että tulee luettua! :) Hyvältä vaikuttaa myös tuo sun reissublogisi, täytyypä tutustua siihen paremmin.

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts