Wednesday's outfit

Heippa kaikki!

Huh, vihdoinkin alkaa kiire (hetkellisesti) helpottaa. Lähetin eilen gradutekeleeni seminaariryhmälle luettavaksi, ja nyt voin taas hengähtää hetken sen suhteen. Toivon mukaan saan paketin palautettua lopullisesti tämän kuun lopussa! Tämä kevät tulee kyllä olemaan melko kiireinen valmistumisen, reissujen ja muuton takia, ja kiire heijastuu varmasti myös tänne blogin puolelle. Muutaman päivän radiohiljaisuuksia saattaa siis olla luvassa aika ajoin, mutta ensi kuussa tahti taas rauhoittuu huomattavasti. :)

Tässä olisi nyt kuitenkin pari kuvaa eilisestä asustani. Kaikki nämä vaatteet ovat esiintyneet blogissa myös aiemmin, mutta tykkäsin tästä kokonaisuudesta sen verran paljon, että halusin joka tapauksessa julkaista kuvat täällä.


En yleensä pue päiväsaikaan mitään kimaltavaa, mutta koska olin menossa "koulun" jälkeen syömään ja leffaan poikaystäväni kanssa, halusin laittaa jotain vähän nätimpää päälle. Päätin siis rohkaista mieleni yhdistämällä tuon Forever21:n paljettitopin Onlyn mustaan neuleeseen ja uuteen New Lookin hamoseeni. Voi että minä tykkään tuosta hameesta, se on niin täydellinen! (Kengät Skopunkten, sukkikset KappAhl, rannekoru Seppälä.)


Tämä asu on oikeastaan todella "minun näköiseni"; siinä on hieman säihkettä ja tyttömäisyyttä, mutta kuitenkin jotain rentoa ja klassista. Tykkään. Ja olipa tässä kokonaisuudessa jotain uuttakin: Espritin korvikset, jotka poikaystäväni oli ostanut minulle "ihan muuten vaan, ja palkinnoksi ahkerasta gradun kirjoittamisesta". Aw, kyllä suomalainen mieskin välillä osaa yllättää romanttisesti! ;) Kunnollahan nuo korut eivät näissä kuvissa näy, mutta ne ovat sellaiset pelkistetyn kauniit, hopeavalkoiset renkaat. Ostan itse pelkkiä halpiskoruja, joten arvostan aina sitä, kun saan lahjaksi tuollaisia ajattomia ja laadukkaita yksilöitä.


Mitäs tykkäätte asusta, toimiiko glitteri yhdistettynä arkisempiin elementteihin? Nyt loppuviikosta minulla on muuten tiedossa peräti kolmet kaveriporukan illanistujaiset, joten asukuviakin on luvassa lisää!

Mukavaa torstaita!

In English: I don't usually do the "evening wear as day wear" thing, but yesterday I had a date night planned right after a lecture, so I wanted to wear something cute. I think the sparkly top (Forever21) worked rather well dressed down with my new denim skater skirt (New Look) and a black cardigan (ONLY). How do you feel about wearing sequins during the day?

Hope you have a great Thursday!

P.s. I'm really busy with adding finishing touches to my thesis at the moment, so if there are some gaps in posting, don't worry - I'll always be back when things quiet down a bit!

Comments

  1. Hi girl! nice blog..
    Want invite you to visit mine gretagreatmode.blogspot.mx
    Hope you like! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi Greta! Thank you very much! Your blog looks great, too, and I will definitely follow you. :)

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts