Pinkkiä ja harmaata

En ole koskaan aiemmin erityisemmin innostunut H&M:n plussamallistosta, mutta lähiaikoina olen alkanut kiinnittää siihen enemmän huomiota. Erittäin mielikuvituksellisesti nimettyyn "H&M+" -mallistoon on nimittäin alettu panostaa selkeästi enemmän kuin ennen, mikä näkyy niin liikkeessä vieraillessa (Tampereella plussamallisto löytyy muistaakseni vain siitä pienemmästä, Hämeenkatu 20:ssä sijaitsevasta putiikista), kuin nettisivuja selatessakin. Jopa minä, joka en siis koskaan ole ollut mikään Henkkamaukan ykkösfani, sorruin pieneen heräteostokseen!



Pinkillä pitsillä somistettu harmaa t-paita oli söpö olematta kuitenkaan siirappinen, eikä hintaakaan ollut kuin 14,95 €. Tykkään siitä, että paita ei näytä mitenkään erityisesti "isojen tyttöjen vaatteelta", vaan samanlaisen voisi kuvitella myös normaalipainoisen tai hoikan ihmisen päälle. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että jostain kivasta vaatteesta tehdään telttamainen, epänaisellinen "lihavien versio", jolla yleensä on kaikkea muuta kuin hoikistava vaikutus kantajaansa. Joten propsit Hennesille tässä asiassa, go Sverige! 

Paita oli päälläni eilen ensimmäistä kertaa, ja tykkäsin kovasti. Yhdistin sen Seppälän farkkuhameeseen, GT:n legginseihin ja Seppälän satiinirannekoruun, joka minulla muuten on nyt kolmessa eri värissä (kaksi jälkimmäistä on sentään ostettu alennuksesta muistaakseni yhdellä eurolla)!


Tässä vielä vähän lähikuvaa tuon pitsiosion yksityiskohdista. Kovin on nättiä! En muuten yleensä tykkää tuosta meleeratusta "kalsariharmaasta", mutta jostain syystä sen kontrasti tuon pinkin kanssa todellakin toimii.


Viimeisen silauksen asuun toivat Seppälän aurinkokorvikset, 2 €. Täytyy yrittää kantaa vielä edes pieni pala kesää mukanaan!

Tämmöinen yhden asun pikapostaus tähän väliin, syysasuja tulee lisää sitten ensi viikolla! On se kyllä ihanaa, että huomenna on perjantai. Meikäläisellä on ohjelmassa vain pikainen pyrähdys yliopistolle, ja sitten lähden Pohjois-Karjalaan. (Saatan tällä kertaa jopa vaihtaa farkut verkkarihousuun. Mutta kaljaa en juo.)

Hyvää viikonloppua!

In English: Wearing my new t-shirt from H&M+ for the first time. Love how the pink lace contrasts with the grey shirt! (Denim skirt and jewellery from Seppälä, leggings from Ginatricot.)

Comments

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts