Kestosuosikit

Niin paljon kuin pidänkin uusien vaatteiden ostamisesta (no aijaa), jokainen tarvitsee ne tietyt luottokuteet, joissa tietää viihtyvänsä myös niinä päivinä, joina ei ole ihan niin hulluna itseensä kuin yleensä. Kuten edellisiä blogitekstejäni lukeneet ovat ehkä huomanneet, noista uusista saappaista on muodostumassa yksi tällainen kestosuosikki. Tänään päätin yhdistää ne yhteen toiseen lemppariini, nimittäin viime talvena Seppälästä ostamaani neuletunikaan.


Tämä kyseinen vaate (jonka malli ei valitettavasti pääse valokuvissa täysin oikeuksiinsa, kiitos tumman värinsä) on minulle yksi valopilkku syksyssä ja säiden kylmenemisessä. Jostain syystä tykkään siitä vaan ihan älyttömän paljon! Se on lämmin ja käytännöllinen, mutta näyttää kuitenkin mielestäni tyylikkäältä ja naiselliselta. Erityisen paljon pidän tuosta kauluksesta – onneksi isoja kauluksia näyttää löytyvän tämän syksynkin mallistoista – ja suhteellisen avara kaula-aukko tekee muuten niin kovin peittävästä vaatteesta ihan seksikkään.

Malliltaan tämä kestosuosikkini on vartalonmyötäinen, jokainen kurvi erottuu varmasti. Täytyy myöntää, että vielä muutama vuosi sitten olisin kiertänyt kyseisen lajityypin vaatteet kaukaa. Kuten useimmat ”isot tytöt” (Onko muuten mitään kamalampaa, kuin se, että naista sanotaan ’isoksi’? Itse olen ainakin aina inhonnut sitä…), olin vielä lukioaikoina vakaasti siinä (väärässä) uskossa, että kaikki muhkurat tulee piilottaa löysien vaatteiden alle. No, ikä ilmeisesti todellakin kartuttaa viisautta, koska nykyään uskallan (ja HALUAN) käyttää vaatteita, jotka korostavat kurvejani. Huonoilta päiviltä ei voi välttyä, mutta olen oppinut pitämään vartalostani. Tunnen jopa jonkinlaista kiintymystä löllöreisiäni kohtaan, vaikka aina kiroilenkin niitä ollessani farkkuostoksilla! (Ja hei, eikös jossain tutkimuksessa juuri todistettu, että isopeppuiset naiset ovat älykkäitä?!)

Siitä löytyykin mukava aasinsilta seuraavaan aiheeseen: farkkulegginsit. En ennen erityisemmin pitänyt niistä, mutta nykyään tykkään kyllä. Tosin samalla varauksella kuin muidenkin legginsien kanssa – pyllyn täytyy olla ainakin juuri ja juuri yläosan peitossa, muuten tulee housuton olo. Mutta joo, onhan ne tosi kätevät tunikatyyppisten yläosien kanssa, ja let’s face it; kyllä se kuminauhavyötärö nyt vaan ON mukavampi kuin normifarkkujen vyötärö! Nuo kuvan jegginsit (huom. kuvan tahra on kameran linssissä eikä housuissa, heh!) ostin Lindexiltä reilu vuosi sitten, ja hyvin ovat ainakin kestäneet. Samaa voi sanoa tuosta Stockmannilta ostetusta Global Accessories-laukusta, joka maksoi vain parisen kymppiä (Kyllä, Stockallakin on joskus hyviä alennuksia…eikä ollut edes Hullut Päivät!), ja on kolmen vuoden (ja kohtuullisen ahkeran käytön) jälkeen lähestulkoon uuden veroinen. 


Maailma ei siis sittenkään lopu siihen, ettei ole rahaa/mahdollisuutta ostaa jotain uutta, ei edes minun maailmani! Yksi hyvä tapa uudistaa vanha lemppariasu ovat tietysti uudenlaiset asusteet. Itse valitsin tänään naisellisia söpöilykoruja tasapainottamaan muuten tummaa kokonaisuutta. Enkä ostanut mitään uutta! Rannekorun taiteilin vanhasta helminauhasta, kaulakorun sain ystävältä, joka ei sitä enää käyttänyt, ja kukkapinnin ostin viime kesänä muistaakseni Glitteristä joihinkin juhliin.

Ja minulle vielä valitetaan, etten kierrätä tarpeeksi!

Onko muilla sellaisia suosikkivaatteita, joista pidätte yli kaiken?

Comments

  1. Mustat housut. Mikään ei oo parempaa kun mustat housut, ja aina jos on jotkut muut kuin mustat housut jalassa niin on ihan orpo olo. En oikein osaa sanoa mikä siinä on, kai miellän mustan värin jotenkin ryhdikkäämmäksi kuin muut värit, kun on housut kyseessä.

    Mä en ymmärrä miksi vaatekaupoissa pitää olla erikseen osastot "isoille tytöille" ja "isoille miehille" (huom. "tytöt ja miehet"), miksei samoista vaatteista mitä "normaalikokoisille" myydään voida tehdä suurempia kokoja? Mikään ei oo harmillisempaa kun se että "normaalien" ihmisten rekistä ei löydy oman kokoista vaatetta ja "isojen miesten" osastolla ei sit ole vastaavaa mallia. :(

    ReplyDelete
  2. Hmm, nyt kun mietin, niin en kyllä muista millon olisin viimeks nähny sulla jonku muun väriset housut. :D Mutta musta toimii kyllä housuissa tosi hyvin, siihen on niin helppo yhdistää kaikkee.

    Mä aina kans mietin tota juttua, et miks ei vois tehdä vaan isompia kokoja niistä samoista vaatteista! Suomessa on tosi vaikee löytää just vaikka kivoja housuja esim. naisten koossa 46. Ja sehän ei ole edes vielä mikään "lihavien koko". Luultavasti täällä on kuitenkin enemmän aikuisia, jotka on housukokoa 46 kuin kokoa 32, ja silti tuo jälkimmäinen on "normaali" koko. Hieman kummallista... ja esim. H&M:n nettikaupasta löytyy kaikista vaatteista suht reiluja kokoja, muistaakseni juuri kokoon 46 asti, mutta kaupassa valikoima loppuu lähes aina siihen 42-kokoon. Ellei sitten mene sinne "isojen" osastolle, jossa myydään sitten taas eri mallisia (yleensä löysiä ja vähän tylsiä) vaatteita. Logiikka on ystävä? :D

    ReplyDelete
  3. Tähän kommenttikeskusteluun: musta oli ihan mielettömän virkistävää kun kesällä Tanskassa käydessä sai shoppailla Zizzin ALEssa - Zizzihän on liike jossa S-koko on 42 ja loput siis siitä ylöspäin \o/ Löytyi ihana farkkuhame + täydellisesti istuvat farkut yhteensä alle 20 eurolla. Muistaakseni ainakin Helsingissä on joskus ollut kans joskus Zizzi, mut en tiedä liekö enää - pikaisen googletuksen perusteella noita on Vantaalla ja Lahdessa esim... - joka tapauksessa tollanen olis täydellinen tänne Tampereenkin kamaralle. Noi pussittavat "isojen tyttöjen" paidat ja vyötäröltä lörpät housut/hameet on itsellekin surullisen tuttuja Suomen tarjonnasta.

    Miesten puolella puolestaan tutuksi on tullut Dressman XL, jolla oli ainakin keväällä vielä liike ihan Treenkin keskustassa. Samat kuteet samoilla hinnoilla kuin normi-DM tarjoaa, mutta isoksi mitoitettu (siis johonkin 9XL asti!). Muutoin kyllä sympatiaa myös ukoille, eihän perusvaatekaupoissa oo ees tommosia "isoja osastoja" niille, vaan pitää mennä johonkin pappakauppaan jossa viimeksi 80-luvulla muodissa olleita vaatteita kaupataan parinsadan kappalehintaan... >.<

    Also, moi Hanna, stalkkaan sun blogia ♥

    ReplyDelete
  4. Stalkkaaminen on kaunis asia. :) En ollu kuullukaan tommosesta ketjusta, vaikuttaa (kans nopean googletuksen perusteella) mielenkiintoselta! Mulla on yleensä nimenomaan ongelmia farkkujen ja muiden alaosien kanssa, yläosat löytyy lähes aina sieltä ns. "normaalilta" puolelta. Onneks esim. Lindex ja Seppälä on menny lähiaikoina aika hyvään suuntaan farkkujen kanssa, isojen kokojen puolelta löytyy myös ihan suht nuorekkaita ja kivoja malleja.

    ReplyDelete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts