In the dressing room: Marks & Spencer Tampere

(English below)

Marks & Spencerin osasto on ollut Tampereen Sokoksella jo kohta vuoden ajan, mutta en ole juurikaan shoppaillut siellä. Olen ostanut sielä aiemmin suihkugeeliä ja muistaakseni jotain keksejä, mutta en koskaan vaatteita. Jotenkin en vain lämmennyt niille vaatteille, vaikka kävin tekemässä kierroksen pariin otteeseen ja huomasin, että kokovalikoima oli aika hyvä.

Ne tuntuivat vähän sellaisilta "kolmekymppisen, kiireisen uranaisen" vaatteilta, ja ajattelin, että eihän se ole ollenkaan minun tyyliäni. Pikkuhiljaa olen kuitenkin tajunnut, että OLEN kiireinen uranainen (tavallaan) ja kohta kolmekymppinenkin. Varsinkin konferenssimatkoja varten tarvitsen siistejä, asiallisia työvaatteita, ja niitä varten Marks & Spencer on täydellinen shoppailupaikka.

Kävin pari viikkoa sitten katsomassa, mitä M&S:n alennusmyynnillä oli tarjota. Yllätyin positiivisesti; töihin sopivien vaatteiden lisäksi siellä oli myös melko kivoja, juhlavia mekkoja. Kannattaa siis käydä katsomassa!

Päädyin sovittamaan kolmea mekkoa.





Olen jo pitkään halunnut vaatekaappiini jotain samettista, joten sovitin tätä mustaa, pitsihihaista samettimekkoa koossa 48 (UK 20). Se oli ihan kiva, mutta ei oikein istunut minulle vyötärön kohdalta. Plussaa siitä, että hihat eivät kiristäneet. Ennen joulua olisin saattanut ostaakin tämän, mutta nyt kun ajatukset ovat jo keväässä, ei raskas sametti tuntunut enää ajankohtaiselta.





Toinen sovittamani vaate oli sitten sitä uranaisosastoa, heh. Tämä oli tosi kivan mallinen ja tykkäsin noista mustista sivupaneeleista, mutta tämäkin oli vähän väärän kokoinen (48). Vyötärölle ja varsinkin selkään jäi ärsyttävästi ylimääräistä kangasta. Mekko oli melko joustava, joten olisin voinut kokeilla myös pienempää kokoa, mutta en ehtinyt, eikä tämä innostanut minua kuitenkaan ihan niin paljon.






Mutta tämä viimeinen mekko! Voi, miten ihastuin siihen. Tässä oli vähän samaa vibaa kuin tuossa edellisessä, mutta huomattavasti hauskempi printti. Mekko oli alennuksessa (50 eurosta 15 euroon) ja se päätyi ostoskoriin. Tämä on kokoa 44 (UK 16), eli pienempi kuin nuo aiemmat, ja istuu täydellisesti. Pientä heittoa tuossa kokoluokituksessa on, sillä ei tämä nyt niin kovin paljon pienempi ollut, kuin nuo koon 48 mekot.

Mekon yläosassa on myös hauskat leikkaukset, jotka eivät valitettavasti näy näissä kuvissa (tukka on edessä). Mutta voin luvata, että tästä tulee myöhemmin parempia asukuvia!

Oletteko te shoppailleet Marks & Spencerillä?

In English: There's been a Marks & Spencer section at Sokos Tampere for almost a year now, but the only things I've bought from there have been biscuits and shower gel. For some reason, I haven't been really interested in their clothes, although I have noted that the size range is pretty good for a regular, not plus-size line (at least up to UK 22 I believe, and some of the items are quite stretchy so they might fit bigger sizes as well). 

In general, I would describe the style of the clothes as "30+ busy career woman fashion", which is fine, but not my usual style. Except that I realized that I AM a busy career woman (of sorts) and I'm almost thirty, so actually maybe they should be my style! I do need a lot of smarter clothes for conferences and such, so I thought I would go check out their January sale. I was pleasantly surprised: as well as work clothes, they had some quite pretty party dresses on sale as well.

I ended up trying on three dresses. The first one was velvet with lace sleeves and although I love velvet, I'm already looking towards spring and this felt a bit too winter-y. Also, the fit wasn't the best. I tried on the UK 20 and while it fit really well on the sleeves and the bust area, it was a bit too large around the waist and it just didn't look right. Pretty dress, though.

The second dress was more in line with the business-y style I had expected. I really liked the print and the shape, but this one didn't fit quite right either. I guess I could've sized down but I couldn't be bothered to get a smaller size, which in itself shows that I wasn't THAT into the dress.

But the third one! Oh, how I love it! It's similar in style to the second one, but has an amazing, galaxy themed print and cute cut-outs near the neckline (which you unfortunately can't see in these photos). It's a size UK 16 but it's very stretchy so it fits perfectly. To be honest the sizing was a bit off in my opinion - the 16 wasn't that much smaller than the two 20's I tried. 

I will be taking proper outfit pics of this dress later.

Do you ever shop for clothes at Marks & Spencer? 

Comments

  1. Tykkään hirveästi Marks & Spencerin valikoimasta, koska smart casual tyyli iskee fiftarityylin ohella lujaa. Se iski jo ennen kuin hurahdin vintageinspiroituneeseen tyyliin. Lappeenrannassa liiton kevätretkellä höpöilin siellä ihan kunnolla ja olisin voinut ostaa vaikka mitä, mutta päädyin vain ostamaan uimapuvun (joka nyt lihottuani osoittautui vähän turhan napakaksi :'D). Aikaa ei ollut tarpeeksi, että olisi ehtinyt tutustua valikoimaan paremmin, mutta sen verran mitä näin, siellä oli paljonkin mitä olisin voinut kotouttaa.

    Noista mekoista tuo keskimmäinen on juuri smart casual mieltymykseni takia suosikkini. Voisin itse käyttää sitä bleiserin kanssa töissä ja mikä ettei ilmankin, mutta kuten sanoit vyötäröstä ja selästä, minulla on sama ongelma. Kynämekot tehdään monesti suorille ihmisille, joten jos istuu vyötäröltä, takalistosta kinnaa ja jos peppu mahtuu mekkoon, jää vyötärölle ja erityisesti kaarevaan selkääni aivan älyttömästi tyhjää tilaa. Sen takia ostan lähinnä fiftarikynämekkoja, jotka on tehty nimenomaan korostamaan vyötäröä eikä kadottamaan sitä :)

    Tuo viimeinen ostoskoriisi päätynyt mekko näyttää myös upealta päälläsi. Tykkään noista sinisen sävyistä tosi paljon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, juuri tuo ongelma sen keskimmäisen mekon kanssa oli. Pienempi koko olisi todennäköisesti ollut sitten pepun kohdalta liian tiukka. Curvy girl problems. :D

      Onneksi viimeinen mekko istui paremmin, ja se on kyllä tosi upea livenä. <3

      Delete
  2. I used to go to Marks & Spencer for office wear, but I rarely go there anymore. I find their clothes very good quality, but rather on the expensive side so since I'm without a job at the moment I don't shop anywhere. I do like that houndstooth dress though.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks Mookie! Yeah, they are not the cheapest ones if you get them full price. I only tried these on because they were on sale - you know me, always a discount hunter! :D

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts