Blue lace skirt

(English below)

Ihanaa lauantaita! Täällä aurinko paistaa, olo on levollinen 11 tunnin yöunien jälkeen ja illalla on luvassa kivaa ohjelmaa parhaassa seurassa.

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi eiliseen asukuvien muodossa. On kyllä mukavaa, että aamuisin on taas niin valoisaa, että kuvia voi ottaa myös ennen yliopistolle lähtöä (jos ehtii).




Hame/skirt - Lindex
Toppi/top - Lindex
Bolero - Cubus
Sukkahousut/tights - KappAhl
Kaulakoru/necklace - H&M





Yksi kaikkien aikojen suosikkivaatteistani on ollut Lindexin musta pitsihame (kuvia esim. tässä ja tässä postauksessa). Parin vuoden ahkeran käytön seurauksena se alkaa kuitenkin olla aika nukkainen, ja pitsi on myös vähän revennyt yhdestä kohtaa. Siksi ilostuinkin suuresti, kun Lindexille oli tullut myyntiin hyvin samantyyppinen hame tummansinisenä. Tälle tulee varmasti yhtä paljon käyttöä, kuin edeltäjälleen!




Lindex on muuten tehnyt sellaisen valinnan, että plussamalliston Generous-nimi on poistettu. Plussamallisto on siis edelleen olemassa, mutta sillä ei ole mitään erillistä nimeä, vaan lapuissa lukee pelkästään Lindex, kuten perusmalliston vaatteissakin. Suhtaudun tähän muutokseen vähän ristiriitaisesti; toisaalta on hienoa, että pluskokoisia ei leimata omaan kategoriaansa erillisen "läskimerkin" avulla, mutta toisaalta Generous-nimikkeen poistaminen aiheutti ainakin minussa vähän hämmennystä. Kaikista vaatteista ei kuitenkaan ole saatavilla kaikkia kokoja, joten miten erotan, mitkä vaatteet ovat plussamallistoa ja mitkä perusmallistoa? Ideaalitilanne olisi tietysti se, että mitään erillistä plussapuolta ei tarvittaisi, vaan kokoskaalaa laajennettaisiin yleisesti kattamaan kaikki koot. Tämä tuskin tulee kuitenkaan ihan hetkeen toteutumaan. 

Mitä mieltä te olette tästä muutoksesta?

(Huom. Lindexin nettisivuilla Generous on näköjään vielä käytössä. Kuulin nimen poistumisesta myyjältä myymälässä, joten ehkä muutos on vielä kesken, tai ei koske ollenkaan nettikauppaa...hämmentävää.)


Lopuksi haluan vielä lausua kiitokseni kaikille, jotka kommentoivat edellistä postaustani täällä blogissa ja Facebookin kautta. Kyseisen postauksen kirjoittaminen oli minulle eräänlaista terapiaa, mutta vielä ihanampaa oli kuulla, että se kosketti myös muita ihmisiä. Joten KIITOS! <3


In English: It's Saturday, the sun is shining and I have fun things planned for the evening. Yay! But first, a few pics of yesterday's outfit.

I've had this black lace skirt by Lindex for a couple of years (see pics here or here) and it's been my absolute favorite. So you can imagine I was very happy to discover that they now have a similar skirt in dark blue! I'm sure I'll wear this new skirt just as much as the other one.

Interestingly, Lindex has decided to stop using the name "Generous" for their plus size range (although it does still appear on their website). I have some conflicting emotions about this; on the other hand, it's nice that plus size people aren't labeled as "exceptions" by a different name, and I get that this is what the change is aiming at. However, it would only work if ALL the clothes in the stores were available in ALL the sizes. Since they still aren't, I for one feel a bit confused; how am I supposed to know which items are in the plus size range?

P.s. I want to thank everyone for their wonderful comments on my previous blog post. You guys are the best. <3

Comments

  1. Enpä ole tiennytkään , että Generous on poistettu ! Harmi minusta , joutuu enemmän penkomaan omaa kokoa etsiessään . Pirteä asu :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, keskiviikkona Ideaparkin Lindexissä ihmettelin ääneen kaverille, että onko nämä vaatteet Generous-mallistoa vai ei, kun mitään ei lue. Myyjä kuuli keskustelun ja tuli kertomaan, että nimi ei ole enää käytössä. Vähän hankalaa tosiaan minunkin mielestäni, vaikka kyllä siellä "plussanurkkauksessa" oli edelleen joku kyltti, jossa luki "koot 44-54" tms. Kiitos kommentista! :)

      Delete
  2. Minusta muutos on mahtava! Naisen ei pitäisi joutua menemään eri liikkeeseen tai eri osastolle vain koska sattuu olemaan kurvikas. Twitterissä olen seurannut vastaamaa keskustelua mielenkiinnolla ja sitä roihuavaa paoa jonka Jamelia sai aikaan kommentillaan siitä, että plussakokoiset naiset pitäisi hyllyttää omiin kauppoihinsa jotta häpeä saisi laihtumaan. Ehei sanon minä. Siksi tämä jaottelun poistaminen on minusta mahtava asia.

    Isompia kokoja samoissa vaatteissa. Ei enää säkkejä vain kauniita vaatteita. Saman hintaisia kuin muutkin ja samoissa liikkeissä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen myös seurannut tuota keskustelua ja olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että isompia kokoja pitäisi olla saatavilla samoissa vaatteissa kuin ns. normaalikokojakin. Lindexin kohdalla ongelma onkin se, että erillinen plussamallisto on kuitenkin edelleen olemassa, eli isommat koot on edelleen eroteltu päämallistosta - plussamallistolla ei vain ole enää erillistä nimeä.

      Delete
  3. The orange and blue together can't go wrong. It's a match made in heaven. :) I used to shop at Lindex when I lived in Norway, but looking back now, the selection they had was rather disappointing. Hopefully it has improved. xx

    ReplyDelete
    Replies
    1. It has improved a lot in the past few years! They have some quite fashion forward pieces every now and then. Their sizing it a bit odd, though - I have to size up in jeans (sometimes two sizes actually) but I can fit into a size L in the tops. :D

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts