2 years

(English below)

10.9.2011 kirjoitin ensimmäisen blogipäivitykseni. Epäilin salaa, että blogille kävisi kuten monelle muulle harrastukselleni - kyllästyisin siihen muutamassa viikossa, tai epäilisin omia kykyjäni liikaa, enkä sen vuoksi uskaltaisi jatkaa kirjoittamista. Mutta toisin kävi! Ensimmäisen vuoden kirjoittelin silloin tällöin, aika pitkälti omaksi ilokseni. Lukijat olivat kavereita ja sukulaisia. Vuonna 2013 olen kuitenkin alkanut kirjoittaa aktiivisemmin, kommentoida muiden blogeja enemmän ja linkittää postauksiani Facebookissa ja Twitterissä. Kirjoitan edelleen blogia pääasiassa sen takia, että se on minusta mukavaa ajanvietettä, ja tykkään itse pitää jonkinlaista "tyylipäiväkirjaa" asuistani ja hankinnoistani. Olen kuitenkin erittäin iloinen siitä, että blogilleni on muodostunut oma pieni lukijakunta, ja olen sitä kautta löytänyt itse monia kivoja blogeja - unohtamatta ihania bloggaajia niiden takana! Verkostoituminen ja uusista tuttavuuksista inspiroituminen on ehkä parasta, mitä blogimaailma voi tarjota. Jos siis olet lukijani ja sinulla on oma blogi, linkitä se ihmeessä kommenttiboksiin! Minusta on aina mukavaa solmia uusia blogituttavuuksia.

Pidän tämän synttäripostauksen lyhyenä, mutta halusin vain sanoa ison kiitoksen kaikille teille lukijoille. Jokainen kommentti on ollut ihana, ja olen saanut bloggaamisesta ja teidän positiivisesta palautteestanne paljon lisää itseluottamusta. Olette parhaita! Ja saattaapa teille olla lähitulevaisuudessa jokin pieni arvontakin luvassa, kunhan keksin tarpeeksi kivan palkinnon. ;)

Sitten voisi hetkisen muistella menneitä! Vuosipäivän kunniaksi linkitän taas muutaman henkilökohtaisen suosikkilookkini, kuten tein myös sadannen postauksen kohdalla. Kuvien alta löytyy linkki, josta pääsee kurkkaamaan alkuperäistä postausta.






















In English: Today is my blog's birthday! I wrote the first post of "The Poor, the Pretty and the Curvy" two years ago. It's been an amazing two years - a lot has happened, and this blog has been a part of my life through all those changes. Writing this has truly been the best, most rewarding hobby I've ever had. And a big thanks goes out to all my readers: thank you for your wonderful comments! They have given me many smiles and a lot of confidence. 

To celebrate, let's take a look back. Here are some of my favorite looks from the past two years. If you want to look at the original post, click on the links below the pics. 

Comments

  1. Ihania kuvia! :) Etenkin tykkään tosta kolmannen kuvan asusta, tosi kiva! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Oli kyllä hauskaa katsella, mitä kaikkia asuja tuolta arkistoista löytyy. :)

      Delete
  2. Paljon onnea blogille ja kirjoittajalle! <3

    ReplyDelete
  3. Onnea kovasti mukavalle blogille ja ihanalle kirjoittajalle <3

    ReplyDelete
  4. Sulle on haaste mun blogissa! :)

    http://korotkopisten.blogspot.fi/2013/09/11-faktaa-ja-11-kysymysta.html

    ReplyDelete
  5. Onnea synttärin johdosta \0/

    ReplyDelete
  6. Ekaa kuvaa kun katsoin juttua vielä lukematta, hetken luulin, että olet ollut ehta Marilyn - blondi ;D Onnea synttäreille ! Kiva nähdä kuvia matkan varrelta , kun en ihan kaikkia ole lukenut :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehe, olin kyllä joskus nuorempana hetken blondikin, mutta ei ollut ihan mun juttu. ;) Kiitos onnitteluista, ja kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta!

      Delete
  7. Onnittelut blogille ja blogin ahkeralle pitäjälle! ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Nappa! :) P.s. Tänään tuli paketti postissa!

      Delete
  8. Onnea 2-vuotiaalle, ihanalle blogillesi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Vähän myöhässä vastailen kommenttiisi... :D

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts