Poor, curvy...and ugly?

Minulla on ollut lähiaikoina poikkeuksellisen huono itsetunto. Viimeisen puolen vuoden ajan olen ollut pahassa stressikierteessä; ensin stressasin gradustani ja nyt stressaan tulevaisuudesta, työelämästä ja siitä, että en vieläkään oikeastaan tiedä, mitä haluan "aikuisena" tehdä.

Stressi vaikuttaa kummasti myös siihen, millainen olo minulla on itseni ja ulkonäköni suhteen. Paitsi henkisesti, stressi ilmenee ainakin minulla myös fyysisesti; tukkaa lähtee, naama kukkii, silmänaluset ovat mustat huonosti nukuttujen öiden takia ja paino jojoilee.

Kesä on kuitenkin vihdoin täällä, ja asiat alkavat näyttää valoisammilta. Irlannin reissu teki minulle hyvää siinä mielessä, että sain vähän hengähtää ja kohdata sen tosiasian, että itsetuntoni on pohjamudissa. Mutta pohjalta tunnetusti on vain se yksi suunta - ylös.


Miksi murehdin näppyläistä leukaa tai raskausarpia, kun elämässäni tapahtuu koko ajan ihania asioita, kuten kihlaus, uusi asunto ja opintojen loppuun saaminen? Olisi helppoa syyttää kauneusihanteita ja median asettamia odotuksia, mutta tiedän, että ne eivät ole ainoat pahikset tässä kuviossa. Minä en vain ole tarpeeksi armollinen itselleni; en suostu näkemään hyviä piirteitäni, koska stressin sekoittama nuppini etsii pelkkiä parannuskohteita.

Olen kuitenkin päättänyt, että tästä kesästä tulee hyvä kesä. Rentoudun, lenkkeilen ja syön hyvin ja terveellisesti. Mutta ennen kaikkea jumppaan itsetuntoani. Tässä ensimmäinen harjoitukseni - viisi asiaa, joista pidän ulkonäössäni.

1. Silmäni. Nuorempana minua harmitti olla ruskeasilmäinen, koska kaikilla kavereilla oli siniset silmät. Tarvittiin vuosia aikaa ja muiden ihmisten vakuuttelua, ennen kuin tajusin niiden olevan kauniit.

2. Poskipääni. Näistäkään en tajunnut olla iloinen, ennen kuin sain kehuja ulkopuoliselta taholta.

3. Pisamani. Vihasin niitä lapsena, mutta nyt olen niihin oudon kiintynyt.

4. Rintani. Mulla on hyvät tissit. Ei lisättävää.

5. Peppuni. Vaikka haluaisin päästä eroon vatsassa ja reisissä olevasta ylimääräisestä rasvasta, iso pylly ei ole koskaan ollut minusta huono juttu. Onhan se kiva, kun on vähän pehmustetta!

No niin, eihän se ollut edes vaikeaa. Ja nyt kun olen näyttänyt kerrankin hyvää esimerkkiä, seuratkaapa perässä! Haastan kaikki tämän postauksen lukeneet listaamaan viisi hyvää asiaa omassa ulkonäössään. Voitte tehdä sen blogissanne, tämän tekstin kommenttiosiossa, facebookissa tai vaikka vain itseksenne kotona peilin edessä.

Toivottavasti huomenna rikotaan se helleraja, niin kuin uutisissa lupailtiin!

Hyvää yötä ihmiset, arvostakaa itseänne. <3


In English: Lately, I've had pretty low self-esteem. I've been stressed out and too critical of myself. This summer, my goal is to feel good about myself, and I'll start by listing 5 things that I like about the way I look:

1. My eyes.
2. My cheekbones.
3. My freckles.
4. My boobs.
5. My butt. 

That wasn't so hard, was it! Now it's your turn: I challenge you to list five things you love about the way you look. You can do this on your blog, on Facebook or just quietly in your mind. 

Remember to appreciate yourselves. <3

Comments

  1. Kommentoinpas ekaa kertaa tänne nyt :) Oli jotenkin niin kuin omasta päänsisällöstä juurikin niinä stressaavina aikoina. Naama kukkii, energiataso laskee, mikä taas johtaa apaattiseen oloon ja naamaan, vaatteet eivät tunnu yhtään hyvältä, ja jos pukeutuu niihin kaikkein mukavimpiin vaatteisiin niin tulee jotenkin niin alipukeutunut hiirulaisolo. Mikäköhän siinäkin on... Ihanaa et sä purat täällä netissä, mun tarvii vain myökytellä täällä ruudun toisella puolella et just näin :D

    Äläkä huoli sitä aikuistumista, sen ehtii kyllä tekemään sitten kun tuntuu, et on sen aika. Sitä paitsi oot ihana <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanasta kommentista, Saara! <3 On aina lohdullista tietää, että muillakin on samoja huolenaiheita. Vertaistuki auttaa kummasti! :) Niin, ja ihana olet sinäkin. <3

      Delete
  2. Olet ihana! <3 Tiedän tosin hyvin kuvailemasi tunteen. Itselläni on suhteellisen hyvä itsetunto, mutta välillä ajaudun silti juurikin niihin pohjamutiin. Mutta suunta on tosiaan ylöspäin! Ja ihan jo sekin, että pitää itsestään enemmän huolta, syö oikein ja urheilee, se saa itsetunnon automaattisesti nousemaan. Mikä on kyllä jännä, koska eihän se peilikuva sormia napsauttamalla sieltä peilistä siltikään muutu :D

    Mulla on muuten sama, perseestä ja tisseistä en luovu vaikka muutaman vatsamakkaran voisinkin luovuttaa! :D

    Taidankin tehdä tämän haasteen blogin puolella :B

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itsekin ajattelen yleensä, että mulla on aika hyvä itsetunto (ainakin teini-ikään verrattuna, se se vasta olikin pahaa aikaa), mutta tosiaan näitä huonoja kausia tulee aina välillä. Mutta kuten sanoitkin, sen hyvän fiiliksen takaisin saaminen on yleensä aika pienestä muutoksesta kiinni; ei se vaadi sitä, että peilistä katsoisi Kate Moss. :)

      Kiitos mahtavasta kommentista, hienoa jos tartut haasteeseen! <3

      Delete
  3. Kiitos kivasta postauksesta Hanna! Taidanpa ottaa haasteen vastaan - ihanaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit. :) Ja vielä kivempaa, jos tartut haasteeseen! Hyvää viikonloppua sinnekin. :)

      Delete
  4. Voi miten hyvin ja ajatuksia herättävästi kirjoitettu - itse nimittäin olen kokenut samansuuntaisia fiiliksiä viime aikoina. Voisinkin ottaa tämän haasteen vastaan ja kirjoittaa aiheesta pidemmästi blogissani. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kivasta kommentista. :) Ja kiva, jos otat haasteen vastaan blogissasi, olisi mielenkiintoista lukea ajatuksiasi aiheesta!

      Delete
  5. Huomasin sun klikanneen itsesi mun blogiin lukijaksi ja eksyin sitä kautta sitten ensimmäistä kertaa tänne ja joudun kyllä kans jäädä seurailemaan! ;)

    Tiedän kyllä nuo huonon itsetunnon tuntemukset liiankin hyvin myös itse. Ja tästä postauksesta jäi kyllä sellainen kutina, että saatanpa myös tarttua haasteeseen... :)

    P.s. Nuo sun poskipäät... Kelpais! :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, olipa taas ihana kommentti! :) Ja tervetuloa seuraamaan blogiani!

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts