Wake me up when September ends

(English below)

Minulla ei ole ollut tapana puhua hirveästi jokapäiväisestä elämästäni täällä blogissa, mutta viimeksi kun kirjoitin "kuulumispostauksen", se sai todella hyvän vastaanoton. Ajattelin siksi jutustella jälleen vähän viime aikojen tapahtumista.




Syyskuu lähenee loppuaan, ja se on ollut... Tunteiden vuoristorataa. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna pidimme tuparit, joihin saapui ennätysmäärä sekä minun että mieheni ystäviä. Juhlat olivat tosi hauskat, ja oli ihana nähdä monia sellaisia kasvoja, joita kesällä ei ollut tullut nähtyä. 

Sen jälkeen alkoikin sitten taas arki. Koska kesä oli ollut minulle henkisesti rankka, suhtauduin tulevaan syksyyn innolla. Enpä tiennyt vielä silloin, millaista myllerrystä olisi luvassa. 

Kuun puolivälin paikkeilla nimittäin tapahtui jotain, joka todella järkytti ja satutti. Yksi aikuisikäni pisimmistä ystävyyssuhteista päättyi. Koska olin tuntenut kyseisen henkilön melkein yhdeksän vuotta ja hän oli aiemmin minulle todella läheinen, ystävyyden päättyminen tuntui erityisen surulliselta. Ikävä kyllä joskus niin vain käy, enkä nyt lähde tässä asiaa sen enempää ruotimaan. Syitä oli monia, eikä kaikkia ihmissuhteita ole tarkoitettu kestäväksi ikuisesti. En ole koskaan eronnut pitkästä parisuhteesta, mutta voin kuvitella, että tunne on jokseenkin samanlainen: hetkittäin pohjattoman surullinen, hetkittäin outo ja tyhjä, mutta samalla kuitenkin helpottunut. 




Olen viime vuosina ollut pariin otteeseen sellaisessa tilanteessa, jossa ystävyys loppuu. Kummallakaan kerralla en olisi halunnut sen tapahtuvan, ja molemmilla kerroilla olen ollut tapahtuneesta todella surullinen. Eihän se ole kivaa todeta, että joku jonka kanssa ennen oli niin hauskaa, ei oikeastaan tykkää minusta enää. Enkä minäkään ehkä tykkää hänestä enää. Se, että ystävyyssuhde on kestänyt vuosia, ei ole peruste sen väkisin jatkamiselle, koska ihmiset ja tilanteet muuttuvat. Joku, jonka kanssa minulla oli paljon yhteistä vuonna 2008, voi nykyään tuntua elävän aivan eri planeetalla. Ystävän seurassa pitäisi pystyä olemaan oma itsensä, ja jos tuntuu, että se ei ole mahdollista, on varmaan parempi lopettaa yhteydenpito.

Haluan uskoa, että kaikella on tarkoituksensa, ja toisaalta päättyneistä ystävyyssuhteista oppii aina jotain, mikä saattaa vahvistaa niitä suhteita, jotka jatkuvat. Olen siinä mielessä onnekas, että minulla on paljon ihania, läheisiä ystäviä, joten yksin en ole jäämässä. Ja olenkin todella kiitollinen kaikille ystävilleni siitä, miten he ovat tukeneet ja piristäneet minua rankan kesän ja alkusyksyn aikana. 

Tuntuu, että minun ikäluokassani - meissä kovaa vauhtia kolmeakymppiä lähestyvissä siis - on jonkinlainen murrosvaihe meneillään. Opiskeluaikojen kuviot ovat historiaa. Ihmiset muuttavat töiden perässä ympäri maata (ja maailmaa), menevät naimisiin, ostavat taloja, hankkivat lapsia. Kaikkien näiden mullistusten myötä myös ystävyyssuhteet ovat erilaisia. Nähdään harvemmin, biletetään vähemmän, puhutaan enemmän. Olen huomannut, että pidän siitä. On kivaa, että ei tarvitse aina lähteä ulos. On ihan OK tykätä olla kotona, leipoa, sytytellä kynttilöitä, tehdä pihahommia, viettää aikaa aviomiehen kanssa ja lässyttää lemmikkieläimille. Minulle tietynlainen rauhoittuminen on ollut osa aikuistumista ja itsensä löytämistä, vaikka tiedän toki, että kaikkien polku ei ole samanlainen, eikä sen pidäkään olla.

Joskus muistelen ja ihmettelen sitä, millainen olin vaikka seitsemän tai kahdeksan vuotta sitten, kun olin vielä opintojeni alussa, sinkku ja asuin yksin opiskelijakämpässä. Ajattelin silloin, että oli jotenkin "coolia" olla koko ajan kylmä ja sarkastinen ja välittämättä mistään. Kaikki perinteinen ja turvallinen oli tylsää ja noloa. Olin mukamas kunnon ekstrovertti ja bilettäjä, vaikka oikeasti kadehdin kotona nyhjääviä, parisuhteessa olevia kavereitani. (Ei sillä, että vain parisuhteessa oleva ihminen saisi viihtyä kotona. Mutta siinä iässä se tuntui siltä.) "Fear of missing out" oli aina läsnä, koko ajan piti olla menoa ja meininkiä. Muistan, että joku kaveri sanoi minua silloin vahvaksi, mutta oikeasti vain esitin kovista. En ollut onneton, mutta en oikein onnellinenkaan.

En halua mitenkään hirveästi dissata silloista elämääni, koska sekin oli sellainen vaihe, joka piti käydä läpi. Osa matkaani. Pointtini on lähinnä se, että asiat ovat muuttuneet - minä olen muuttunut - ja ehkä ne tietyt ystävyyssuhteet ovat tipahdelleet pois sen takia, että ne kuuluivat sen menneisyyden Hannan elämään. Ja se Hanna on kuollut ja kuopattu.





Palatakseni asiaan, syyskuun puoliväli oli siis rankka. Samana viikonloppuna, kun ystävyyssuhteeni päättyi, kuulin erään sukulaiseni olevan vakavasti sairas. Onneksi hänen tilanteensa on tällä tietoa jo parempaan päin.

Joskus tuntuu, että ikävillä asioilla on tapana kasautua. Suru painaa alleen ja hetkellisesti tuntuu, että on mahdotonta päästä ylös ja jatkaa. Mutta kuten eräs ystäväni viisaasti totesi, "eteenpäin on mentävä".

Eikä syyskuu onneksi ole pelkästään kamala ollut. Työrintamalla tuli positiivisia uutisia, joista kerron enemmän ensi kuussa. Mutta sanotaanko vaikka näin, että tämä tutkija pysyy leivän syrjässä kiinni myös ensi vuonna. Lisäksi meille tuli tavallaan perheenlisäystä, sillä yksi mieheni siskon koirista muutti meille. Meitä on nyt siis täällä neljä: minä ja mieheni, kilpikonna ja koira. Ihan sopiva porukka tähän n. 130 neliön tilaan. :) 

Hassua kylläkin, en ollut nuorempana ollenkaan koiraihminen. Viime vuosina olen kuitenkin lämmennyt tietyille koirille ja viimeiset puoli vuotta yritin jo hienovaraisesti vihjailla miehelleni, että omakotitalossa olisi hyvä olla "vahtikoira". Nykyinen järjestely sopii meille oikein hyvin, koska koira on meille ennestään tuttu, täysikasvuinen ja hyvin koulutettu. Koira-arki on myös lähtenyt kivasti käyntiin, eikä ulkoilutusvuoroista ole tarvinnut tapella. 




Loppusyksy näyttää melko valoisalta. Tiedossa on kivoja illanviettoja ystävien kanssa, reissu vanhempieni luo Pohjois-Karjalaan ja joulukuussa Lapin reissu hääpäivän kunniaksi. Ja myös sopivassa suhteessa sitä arkea ja kotona oloa, joka on pimeinä syysiltoina aivan parasta.

Vuosi 2016 on ollut tähän mennessä aika rankka. Toisaalta se on myös kasvattanut ja opettanut paljon. Niinhän se on, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen jossain muualla aukeaa. Joidenkin asioiden on tarkoitus päättyä tehdäkseen tilaa uusille seikkailuille.

Millainen syyskuu teillä on ollut? Ja mitä odotatte loppuvuodelta? Jos haluatte jakaa ajatuksianne ystävyydestä ja sen päättymisestä, "aikuistumisesta", tai ihan mistä tahansa, sana on vapaa. Minusta on aina mukava jutella ja kuulla teidän kokemuksianne.



In English: I don't usually blog about my everyday life a lot, but  the last time I did the post turned out to be really popular. Apparently, you guys enjoy reading about my boring little life. ;)

So I thought I would talk about a few things that have been on my mind recently. As you know if you read my previous "life" post,  I had a bit of a rough summer. I was really looking forward to September. I had no idea it would be such an emotional roller coaster. 

The first weekend of September, we had our housewarming party at the new house. It was an amazing night, it was so good to see friends that we hadn't seen all summer. After that awesome weekend, I felt like I was ready for fall and anything that might come with it. Boy, was I wrong.

In mid-September, a friendship of nine years ended. It was with a friend that had been very close to me in the past, so I was of course devastated. But these things happen, and I'm not going to go into detail on the whys and wherefores here. 

People change, and even if you've known someone for years, it doesn't necessarily mean you'll be friends forever. Someone I had a lot in common with in 2008 might feel like she's from a different planet these days. And if you can't be yourself with a friend, then it's probably not a very good friendship anymore. 

Of course, it still hurts. I've never broken up with a serious romantic partner, but I imagine it feels very similar. You have moments of overwhelming sadness, but a lot of the time you just feel sort of empty. And relieved. 





I like to think that everything happens for a reason, and although some friendships end, others get stronger. During the tough times I've had this past summer and early fall, I've learned who my true friends are and I'm immensely grateful to have them in my life. 

I feel like me and my circle of friends are at an age when a lot of stuff happens. We're no longer students and our lives are all going through different changes - some people move to a different city or even to a different country for a job, some get married, some have babies. Because of all these changes, our friendships change as well. We see each other less often, party less and talk more. I've found that I like it. I like the fact that we no longer "have to" go out all the time. I like being at home, spending time with my husband, baking, gardening, talking to my pets in a stupid high-pitched voice. I like being the "lame" grown-up. Because for me, settling down in a way has been a big part of growing up. It's not the same for everyone, of course, and people have different paths. 

I'm not the same person I was about seven years ago, when I was still a student, single and living alone. Back then, I for some reason thought I had to be "tough", cold and sarcastic all the time. Everything "nice" and traditional was lame. I pretended to be an extrovert and a party animal, a real heart-breaker. I wasn't. Fear of missing out completely controlled my life. I remember people telling me I was "strong", but I wasn't. I was trying to be something I thought I "should" be. Trying to be "cool". I wasn't unhappy, not really, but I wasn't happy either. 

I don't want to bash my life back then too much, because it was something I needed to go through and part of my journey to who I am today. My point is that I'm different now, and I'm glad about that. Even though it might mean that some friendships from that time will not last. If someone wants to be friends with the Hanna from the past, well... I hate to break it to you, but she's dead and gone. 





Returning to the present moment, yeah, the middle of September was hard. On the same weekend my friendship ended, I heard that one of my relatives was in the hospital and seriously ill. At the moment, she seems to be recovering quite well, thank god. 

Sometimes bad things seem to all happen at the same time and it feels difficult to carry on, because grief just weighs you down. But carry on we must. 

September hasn't been all bad, though. On the work front, I received some good news. I will talk about that more later, but let's just say that this researcher is not going to starve next year. :)

And we have a new family member, kind of! One of my sister-in-law's dogs lives with us now. So, now there are four of us: me, my husband, a tortoise and a dog. It's funny, I didn't use to be a dog person at all when I was younger, but I've actually wanted a dog for a couple of years now. Another thing about me that's changed, I guess! My husband and I are both allergic but we're not allergic to this particular dog. Everything has been going really well with our new furry friend, she's right at home here and we love her. 

2016 has been a really tough year for me so far, and I know it has been difficult for many others as well. However, I've also learned a lot about myself this year, which is always good.

 I'm looking forward to the rest of the year; I have a lot of nice things planned, like spending time with good friends, visiting my parents and going on an anniversary trip to Lapland. And of course, just relaxing at home, which is very important to my mental health this time of the year. 

How's your fall been so far, and what plans do you have for the rest of the year? If you want to share your experiences of ending friendships, "growing up" or anything, really, feel free to do so in the comments. I always like chatting with you and hearing your stories. :)

Comments

  1. Voii onnea koirasta! Oisit jonkun kuvan ees laittanut! :3 Minä oon nyt jo 20-vuotiaana sellainen, että olen kotona useimmat viikonloput ja lässyttelen kissoille ja hengailen avomiehen kanssa :D En oikein viihdy ulkona, tykkään olla läheisten ystävien kanssa istumassa iltaa jonkun luona. Ja introverttinä täytyy myöntää etten kovin usein halua sitäkään tehdä haha. Harrastelen kaikenlaista kivaa yksin kotona, ompelua ja hiuskukkia ja muuta pientä. Siihen uppoutuu helposti moneksi tunniksi. En vain oikein kaipaa ihmisten seuraa. Nyt kun aloitin koulun ja nään ihmisiä päivittäin, kaipaan niitä vielä vähemmän, ja viikonloput olen oikein mielelläni kotona! Se on joskus vähän ahdistavaa 20-vuotiaana, kun kaikki ihmettelee sitä palavaa halua istua illat kotona ompelukoneen kanssa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, täytyy varmaan ottaa jotkut koiranulkoilutusasukuvat jossain vaiheessa. :D

      Minäkin koen nykyään ehkä olevani enemmän introvertti, vaikka tykkäänkin jutella ja läheisten kanssa olen tosi seurallinen. Mutta isoista väkijoukoista ja liiasta menosta ahdistun. Välillä on toki kiva pitää juhlia ja illanistujaisia, mutta baariin (ainakaan mihinkään yökerhoon) en ole kovin innokas lähtemään. Ja täydellinen viikonloppu on sellainen, että voi vaan olla kotona tekemättä mitään, ja jos sitten päättääkin tehdä jotain sen voi tehdä rauhassa omassa aikataulussaan. :)

      Delete
  2. Ystävyyssuhteiden päättyminen on aina tosi rankkaa. Oon joutunut päättään viimeisen parin vuoden aikana 4 suhdetta, kun ollaan vaan kasvettu erilleen/en oo voinut enää hyväksyä sitä miten toinen käyttäytyy. Näistä voin kertoa vaikka lisää, kun mennään taas kahville :) Helppoa ystävyyden päättäminen ei oo ollut, mut niin on ollut vaan pakko tehdä. Ei oo ollut enää vaihtoehtoja.. :/

    Onnea työjutun puolesta! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! <3

      Ikävä kuulla, että sullakin on päättynyt ystävyyssuhteita. Mutta toisaalta lohdullista kuulla, että en ole ainoa. Jotenkin sen kokee henkilökohtaisena epäonnistumisena, vaikka näissä jutuissa on aina kaksi osapuolta ja joskus on vaan parasta jatkaa eri teitä.

      Delete
  3. Ystävyyssuhteen päättyminen voi olla todella raskas asia. Ymmärrän tuntojasi, olen itsekin joutunut sanomaan hyvästi lapsuudenystävälle, joka repi juurensa ja jätti monta meitä taakseen. Eteenpäin on tosiaan mentävä. Oma syyskuuni on ollut sairaalavoittoinen. Mutta iloista lokakuuta odotellessa ❤️ Voimia ja halauksia ❤️ Onneksi sinullakin on hyviä juttuja tulossa, valoa tunnelin päässä ❤️

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! <3 Samoin sinullekin voimia ja halauksia. Olen seurannut päivityksiäsi Instassa ja olet ollut ajatuksissani. <3

      Delete
  4. It's horrible when friendships end. My best friend 'broke up' with me about 8 years ago, and she died of a heart attack aged just 39 before we could patch things up. That broke my heart and has changed the way I see arguments. The friend I lost over my cruelty experiment because she's fatphobic, that was a loss too, but I made sure to send her a letter wishing her well as I have no inclination to endure the same outcome as my first friend and have a 'What if?' etched on my lips forever. If friends are to part and harsh words are said, hopefully there is enough time left to wish that person well, even if they are gone for your life for good.

    I hope things perk up for you now. xx

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh Leah, I'm so sorry to hear about what happened with your best friend!

      My (ex)friend and I did wish each other well and if I run into her, I'll smile and say hello. I don't think we'll ever be friends again because there are certain things we just can't agree on, but we did have some good times as well and I truly do wish she finds happiness in her life.

      As much as I hate confrontation, I'm glad we had a talk and decided it would be best to stop seeing each other. I needed that closure and if we had just drifted out of each other's lives I would have always wondered "what if".

      It still hurts, but knowing it's for the best - and knowing we can be adults about it if we happen to see each other - helps a little.

      Delete
  5. Minulla ei ole koskaan ollut halua rellestää missään, opiskeluaikoina olin se erakko, joka jäi kotiin. Sainkin tasan yhden ystävän amk:ista, joka asui Tampereella ja minä eri paikkakunnalla, joten siinä oli varmaan myös iso syy miksi en lähtenyt illan viettoon. En tykkää/uskalla olla yötä vieraiden ihmisten luona ja takaisin en olisi päässyt, kun ei ole autoa ja muutenkaan en ole baari-ihmisiä. Yhden kurssin kaverit suututin kunnolla, kun jätin menemättä samalla paikkakunnalla oleviin pikkujouluihin ja myöhemmin lisää riitaa lietsoutui sillä, kun sanoin suoraan, että en halua osallistua mihinkään mihin kuuluu ryyppäämistä. En vaan voi sietää kännisiä ihmisiä ja varsinkin puolituntemattomia sellaisia, koska en voi ikinä luottaa siihen että ihmiset pitävät alkoholinsa sisällään ja minulla on kamala oksennuskammo. Poikkeus tähän tietysti siinä, että omien kavereiden ja läheisten kanssa VOI ryypätä, mutta siitäkään en tykkää jatkuvasti ja olen aina se bileiden pilaaja, joka alkaa valittaa, jos edes vaikuttaa siltä, että jollain meinaa karata mopo käsistä...
    Alkoholin käyttöä vastaan minulla ei ole mitään, terassilla kesällä tissuttelu on kivaa ja illanistujaiset myös, että ei kännääminen/överiryyppääminen.

    Ystävyyssuhteita minulla ei ole päättynyt tuolla lailla kuin seinään, mutta niiden kanssa on käynyt niin, että vähän kuin salakavalasti yhteydenpito on lakannut, kun kaikki on muuttaneet muualle. Silti on sellainen fiilis, että jos nyt kävelisi vastaan, niin oltaisiin kavereita kuin aina ennenkin. Poikkeus tähän siinä yhdessä ystävässä, jonka kanssa nähtiin aina sattumalta, mutta joka sanoi aina sen: "hirveen kiva nähdä MUTTA ei ole aikaa". Aikaa olisi saanut tekemällä, varsinkin silloin kun asuttiin samalla paikkakunnalla. Nyt ei ole vuosiin pitänyt yhteyttä, vaikka aina niin lupasi ja minä yritin, mutta en yritä enää. Se juna meni jo. Nyt ei ole hirveästi kavereita, mutta ne jotka on, onkin melkein sukulaisia ja niistä ei eroon pääsekään ihan noin vain :D Sellainen piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii meininki, ihan kaikki on tuttuja lapsuudesta lukuun ottamatta paria miespuolista tuttua, joiden kanssa tuskin tulee tehtyä "bänät" samalla tavalla kuin naisten kanssa. Ei niitäkään näe usein, mutta ne on just sellaisia joita voi satunnaisesti tavata.

    Surullista että ystävyyssuhteesi päättyi, mutta onneksi sinulla sentään on muita :) Minä kaipaisin lisää ystäviä, mutta olen aina ollut huono ystävystyjä, ei siksi etten haluaisi, vaan siksi että ihmiset ei välitä tutustua minuun.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on vähän sama juttu, että en tykkää olla vieraiden ihmisten seurassa, jos he ovat ihan överikännissä. Sen takia en kauheasti missään yökerhoissa viihdy, terassit ja rauhalliset istuskelupaikat menee. Itse käytän alkoholia, mutta nykyään just lähinnä oman kaveriporukan illanistujaisissa tai sitten miehen kanssa juodaan viiniä kun ollaan kotona, tehdään ruokaa ja katsotaan leffaa. Yökerhoissa kaikki tuntuu olevan ihan sekaisin, joka paikassa on tungosta ja kaikki vaan tunkee. Paniikkihäiriöiselle se on yhtä painajaista. Joidenkin kavereiden, jotka rakastavat tanssimista eivätkä välitä örveltäjistä, on joskus ollut vähän vaikea ymmärtää sitä, että mua ihan oikeasti alkaa ahdistaa siellä baarissa, vaikka musiikki olisikin hyvää ja tykkäisin tanssia.

      Mulla on myös joitakin vähemmän lähisiä ystävyyssuhteita päättynyt tuolla tavalla, että yhdeydenpito on vain jäänyt. Eikä ole itse aina jaksanut olla se, joka ehdottaa tapaamista. Tässä tämänkertaisessa tapauksessa tarvitsin sen, että asiasta puhuttiin ja tehtiin virallinen "päätös" olla olematta enää ystäviä. Olisi ollut outoa, jos asiat olisivat jääneet roikkumaan.

      Toivotaan, että sinunkin elämääsi tulisi vielä lisää ystäviä. Vaikutat blogipostausten ja kommenttien perusteella tosi hauskalta ja fiksulta tyypiltä. :) Aikuisiällä uusien ystävien saaminen ei toki ole yhtä helppoa, kuin koulussa, mutta itse olen viime vuosina siinä pari kertaa onnistunut. Kai se on vähän sama asia, kuin parisuhteessakin; pitää vaan odottaa, että se oikea osuu kohdalle, ja sitten asiat jotenkin lutviutuu.

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts