In the dressing room: Bik Bok

(English below)

Olin viime viikolla Helsingissä ja jouduin kuluttamaan iltapäivällä aikaa kaupoilla, kun odottelin että mieheni pääsisi töistä. I know, kauhea kohtalo. Hetken mielijohteesta päätin käydä sovittelemassa kaupassa, jonka kohderyhmään taidan olla sekä liian lihava että liian vanha. Kyllä, kävin Bik Bokissa! En suoraan sanottuna odottanut kovin hyvää saldoa (suurin mahdollinen koko oli L), mutta kyllä sieltä muutama sopiva vaate löytyi.





Ihan ensimmäiseksi kokeilin tätä sivuhalkioilla varustettua paitaa, luonnollisesti siinä L-koossa. Se oli oikeastaan ihan kiva! Näyttää hassulta noiden vaatteiden kanssa, mutta esim. New Lookin korkeavyötäröisten farkkujen kanssa se olisi hyvinkin voinut toimia. En kuitenkaan ostanut sitä mielestäni hieman turhan korkean hinnan takia (muistaakseni 24,90 €). Voisin harkita tätä, jos se tulee joskus Tampereella aleen.



Tämä "Nope" toppi sen sijaan oli nimensä veroinen. Ehdoton ei, kamala makkarankuori. Meidän isompien tätien kannattaa näköjään pysytellä Bik Bokissa ihan suosiolla niissä joustavaa materiaalia olevissa paidoissa...





Hmm, onko tässä nyt havaittavissa jokin väriteema? Harmaa väri on kieltämättä kiehtonut viime aikoina. Tämä crop top olisi varmaan kannattanut ostaa, sillä tuo ylempi kuva on suosituin Instagram-kuvani IKINÄ. Johtuu varmaankin timmeistä käsivarsista ja seksikkäästä, kiinteästä vatsasta! ;)



Nyöriobsessioni jatkuu, ja tummansininen on myös yksi lempiväreistäni tällä hetkellä. Tämäkin paita jäi kuitenkin kauppaan, koska se oli vähän turhan pieni minun makuuni.






Mutta hei, kyllä minä jotain ostinkin! Nimittäin tämän khakinvihreän (vaikka se kuvassa näyttääkin ruskealta) topin, joka maksoi alessa 9,95 €. Nuo olkaimet olivat mielestäni söpöt, ja tämä on ihan kiva kesällä juurikin niiden korkeavyötäröisten farkkujen tai shortsien kanssa.

Ei siis ihan hukkareissu, ja olin oikeastaan positiivisesti yllättynyt siitä, että mahduin edes joihinkin vaatteisiin!

Shoppailetteko te Bik Bokissa?


In English: So I was in Helsinki last week and had to kill some time in the shops while waiting for my husband to finish work. I know, poor me. ;)

I decided to go to Bik Bok and try some stuff on, just for the hell of it. Now, this is a store that I would normally consider myself too fat AND too old to shop at, but hey, someone's gotta break the rules.

(Btw, I mentioned on Instagram that I thought I was too fat and too old for this store, and got a barrage of comments from strangers saying "you're not fat or old!" ... *facepalm*)

Anyhow, the biggest size they sell is "large". Yeah. But, as I always say, you should never look at the tag. Well, obviously don't try to squeeze yourself into an extra small dress if you're my size, but you know what I mean. I looked at the material of some of their tops and picked the ones that seemed the most stretchy. 

The first thing I tried on was a grey top with side splits. I actually really liked it! I love grey at the moment, and this would have looked really cute with my high-waist jeans from New Look. But it was a bit too expensive for my taste at 24,90 €. I know, I'm cheap.

The top that had the "Nope" print on it was, suitably, a big NOPE. Way too small.

However, I probably should have bought the grey crop top since the first pic of it is my most popular Instagram photo EVER. It's probably because of my toned arms and sexy abs. ;)

You know I love lace-up tops, and you know I love blue. Unfortunately, the next top was a bit too small for my liking. 

But I did buy something! I bought the khaki green (although it looks brown in the pics) tank top, which was on sale and cost 9,95 €. I thought it would be really cute to wear in the summer with jeans or shorts. And I like the straps. 

Are you familiar with Bik Bok?

Comments

  1. Toi harmaa crop top oli kyllä ihana sun päällä! Musta tuntuu myös, etten ole ihan Bik Bokin kohderyhmää koska a) en ole enää teini ja b) en ole hippi :D Yhden löydön olen tosin sieltä tehnyt ja se oli maksimekko, joka oli kerrankin tarpeeksi lyhyt mun huikealle 163cm varrelleni :D Kuosi oli siinäkin vähän hippimäinen, mutta pakko se mekko oli kotiuttaa ja nyt siihen kuosiin on jo tottunut :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha :D Mulle se hippityyli ihan toimii, sitä on nyt vähän joka puolella kun 70-luku on niin IN. Mutta kyllä mä olin varmaan 8-10 vuotta sekä kaikkia henkilökunnan jäseniä että muita asiakkaita vanhempi siellä, heh...

      Delete
  2. En shoppaile. En vaan yksinkertaisesti ikinä löydä sieltä mitään. Tuntuu että se on ihan muille ihmisille tarkoitettu liike kuin mulle. :D Yhdet housut olen ostanut sieltä, mutta siitäkin on jo useampi vuosi.

    En ehkä minäkään kuulu siihen kohderyhmään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jeps, tuskin tuosta mullekaan mitään vakiopaikkaa tulee, mutta tulipahan kokeiltua. :)

      Delete
    2. Joo, toki. Kaikkea kannattaa kokeilla! :)

      Delete
  3. I love that grey split side top! It looks amazing on you.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks! :) I might go back for that one and the crop top when they have a sale in the summer. ;) Although there are pretty similar tops at Boohoo I think, so I might check if those are cheaper. Always trying to find the best bargains! ;)

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts