Can a fat woman be sexy?

(English below)

Nyt kun se ystävänpäivä tosiaan lähestyy ja kaikenlaiset romantiikkaa koskevat asiat ovat tapetilla, ajattelin kirjoitella vähän seksikkyydestä. Eli: voiko lihava nainen olla seksikäs?

Ketään ei varmaan yllätä, että vastaukseni on: kyllä voi. En kuitenkaan aina ole ollut sitä mieltä, ja olen oppinut vasta monen mutkan kautta, miten tuntea itseni seksikkääksi.




Asuin nuoruusvuoteni pienellä paikkakunnalla, enkä käynyt juurikaan treffeillä tai ollut muutenkaan tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Minulle ei oikeastaan tullut koskaan mieleenkään, että voisin olla jonkun pojan (tai tytön) mielestä viehättävä. Oletin, että kaikkien preferenssi oli se, mitä en itse ollut: hoikka. Laihuus ja kauneus olivat mielessäni synonyymeja, kuten myös rumuus ja lihavuus. En ollut hoikka, joten en voinut olla myöskään kaunis, viehättävästä tai seksikkäästä puhumattakaan.



Kun muutin Tampereelle opiskelemaan, maailmani mullistui. Yliopistolla oli eri ikäisiä, näköisiä ja kokoisia ihmisiä, ja ilmapiiri oli huomattavasti pikkukaupunkia avoimempi. Tajusin, että kauneutta on monenlaista, ja että kaikkien miesten ihanne ei välttämättä ole Kate Moss. Joidenkin ihanne saattaa olla jopa minunlaiseni nainen! Kävin ulkona, deittailin ja välillä seurustelinkin. Silti jokin pieni osa minua ajatteli aina, että en ole "oikeasti" viehättävä. Kun kävin baarissa hoikkien ystävieni kanssa, oletin automaattisesti, että kaikki ovat heistä kiinnostuneita, eivät minusta. Usein näin olikin, mutta se johtui ainakin osittain varmasti siitä, että vaikutin asenteeni takia lähtökohtaisesti torjuvalta. Pikkuhiljaa iän ja kokemuksen myötä asenteeni alkoi muuttua; aloin arvostaa itseäni enemmän.




Minulle isoimmat käännekohdat olivat aviomieheni tapaaminen ja tämän blogin aloittaminen. On vaikeaa pitää itseään epäseksikkäänä, kun joku toinen jumaloi sinua. Blogin kautta taas opin katsomaan itseäni uudesta näkökulmasta; kameran linssin läpi. Opin, miltä vartaloni näyttää eri vaatteissa, ja millaisissa asuissa ja meikissä minulla on itsevarma olo. Opin tykkäämään hymystäni, jota olin aina inhonnut.




Entä sitten, jos ei vain tunne oloaan seksikkääksi, vaikka itsetunto muuten olisi kohdillaan? Aina ei tietenkään voi olla upea ja hehkeä fiilis, mutta itse olen oppinut, että kyllä siihen fiilikseen voi vaikuttaa. Minä pidän naisellisista vaatteista, jotka korostavat tiimalasivartaloani. Toisille se kaunis, seksikäs, itsevarma olo tulee pyjama päällä tai urheiluvaatteissa. Toisilla fiilistä nostattaa tulipunainen huulimeikki, toisilla taas luonnollinen, meikitön look. Sillä ei ole väliä, mitä teet; kunhan opit löytämään ne asiat, jotka toimivat sinulle. Jotka saavat sinut tuntemaan itsesi vastustamattomaksi.




Tähän aikaan vuodesta varsinkin moni sinkku varmasti miettii, että mitä vikaa hänessä on, kun taas meni yhdet treffit pieleen. Vastaus on: ei mitään. Olit sitten lihava, laiha, lyhyt, pitkä tai ihan mitä tahansa siltä väliltä, voit olla varma siitä, että jossain on sellainen ihminen (todennäköisesti useampikin), jonka mielestä juuri sinä olet seksikäs. Mutta on huomattavasti todennäköisempää törmätä siihen ihmiseen, jos ensin opit pitämään itseäsi upeana.

Seksikästä loppuviikkoa!


In English: Since Valentine's Day is near, I thought I might talk about feeling sexy and the journey to loving your body. More precisely - can a fat woman be sexy?

It probably won't surprise you that my answer is yes, she most definitely can. But I know it's not easy to feel sexy, and it's taken me a while to get to that point.

When I was younger, I lived in a very small town and seldom went out on dates. To be honest, I didn't consider it  a possibility that any guy (or girl for that matter) would find me attractive. At that time, I thought attractive was synonymous with thin. And being fat was the same thing as being ugly.

However, after I moved to a bigger city and went to university, my world changed. Suddenly, there were people of all sizes, ages and backgrounds around me, and everyone was a lot more tolerant than the people back home had been. I discovered that "beauty" can mean many different things, and that not all guys want to date Kate Moss - some of them even wanted to date me! So I went out, met new people and went on dates. But even after all this, I still felt that I wasn't "actually" attractive. When I went clubbing with my thinner friends, I always assumed that all the guys would prefer them to me. A lot of the time this was true, but it was probably at least partly because I was insecure and had a "don't talk to me" attitude written all over me. It took me a few years to get over that insecurity and to start appreciating myself.

For me, the biggest turning points on my journey towards feeling beautiful and sexy were meeting my husband and starting this blog. As for the first one - well, it's kind of hard to think you're unattractive when someone else adores you. And as for the second one, blogging enabled me to see myself from a different point of view; quite literally, since I was seeing myself through the lens of my camera. I learned what different kinds of clothes looked on me and which outfits and what kind of make-up made me feel confident. I learned to like my smile, which I had always hated.

So, what if you don't feel sexy or beautiful even though you think you're confident? Well, obviously we all have our bad days. But you can do things to make yourself feel more sexy. I like feminine clothing that accentuates my hourglass shape, but others might feel sexy in pyjamas or workout gear. I like red lipstick, but others might get "in the mood" when they're wearing no make-up at all. It doesn't really matter what you do - as long as it works for YOU. 

I know a lot of single people sometimes think - perhaps especially this time of the year - that there's something wrong with them because another date just turned into a disaster. I know, I've been there. But trust me when I say this: whether you are thin, fat, short, tall or anything in between, there is someone (and probably more than just one person) out there who thinks you are the sexiest human being ever. And it's a lot more likely that you'll run into them if you start appreciating and loving yourself first. 

Hope you're having a sexy week! ;)

Comments

  1. Ihana olet ♥ Ja upea just tuollaisena, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin! Ja vaikka käytit Katea vain esimerkkinä, niin pakko sanoa, että mun mielestä sellaiset miehet (tai naiset) on pelottavia, joiden mielestä Kate Moss on seksikäs... Onhan se niissä photoshopatuissa mallikuvissa kuuma (joissa mikään ei ole aitoa), mutta totuus on vähän toisenlainen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. <3 Käytin häntä varmaan sen takia esimerkkinä, että hän oli silloin mun teinivuosinani pinnalla ja jotenkin sellainen täydellisen, hoikan vartalon prototyyppi (eli kaikkea sitä, mitä itse en ollut). Ja sitten oli tietysti tämä jo klassikoksi muodostunut "nothing tastes as good as skinny feels" kommentti. ;) Ei kyllä ole hajuakaan miltä hän nykyisin näyttää.

      Delete
  2. Se on surullista, että ulkonäköihanteet ovat nykyään mitä ovat. Onneksi sä et anna niiden vaikuttaa omaan oloon ja tunteeseen. :)
    Satuin kattomaan kirjoituksen tunnisteita,"i love my fat ass", loistava! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, kiitos. :) Onneksi tuonne muotimaailmaankin on tullut pikkuisen lisää variaatiota mukaan viime vuosina, jospa ne ihanteet siitä vapautuisivat. :)

      Delete
  3. Ihana kirjoitus ♡ Mä oon monta vuotta pitänyt itseäni rumana ja vieläkin baarissa kavereiden kanssa ajattelen, että kaikki katsoo kavereitani eikä mua yhtään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi muru, ihan sydäntä särki lukea tuo kommentti! Sä todellakin olet kaunis. <3 Mä olen tullut siihen tulokseen, että jos baarissa tulee epävarma/epämukava olo itsestä, se on baarin vika. Sen takia käyn nykyään lähinnä sellaisissa "hienostuneissa" aikuisten istuskelupaikoissa. Iän myötä ihmisistä (yleensä, ei aina) tulee vähän fiksumpia ja sen takia ehkä niissä paikoissa, missä käy lähinnä yli 30-vuotiaita, on ainakin mulla parempi ja hyväksytympi olo. :)

      Delete
  4. I love my fat ass - loistoasenne, kannatetaan!

    ReplyDelete
  5. Taas niin kiva postaus sinulta <3 Mulla on muuten sellainen hassu juttu että tunnen itseni ihanaksi kun olen laittanut tulipunaisen huulimeikin ja kaiken muunkin kondikseen kellohelmoja unohtamatta, ja sitten kun olen pyjamissa meikittä :D Kaikki siltä väliltä on ihan tyhmää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! <3 Näitä postauksia on kiva tehdä, se on terapeuttista itselle ja aina tulee ihania kommentteja. :)

      Minusta tuo ei muuten ole yhtään hassua, kuulostaa hyvinkin normaalilta. :D Itse olin nuorempana sitä mieltä, että olen kaunis vain meikattuna, mutta nykyään myös luonnollisuudesta tulee hyvä fiilis. Varmaan ainakin osittain sen takia, että mieheni mielestä olen söpö heti aamulla herättyäni, ilman meikkiä ja unisena. :D

      Delete
  6. You look sexy in all your photos.:) And of course a fat woman can be sexy. It's all about what's in your head. I've never been more attractive to men than I have been since being fat really. :) Maybe it has something to with combination of confidence/age as well. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aww, thanks Mookie! And I agree, confidence definitely makes you sexy! And age brings confidence, so... ;)

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts