Monday, 21 September 2015

Too fat

(Varoitus: tämä teksti sisältää puhetta kiusaamisesta ja viittauksia itsensä satuttamiseen.
  Warning: This post contains descriptions of bullying and references to self-harm. Scroll down for English.)

Olin käymässä vanhempieni luona, kun löysin sattumalta vanhan koulukuva-albumini. Siis sellaisen, johon liimattiin jokaisen vuoden luokkakuvat ja täytettiin tiedot kultakin vuodelta; esim. paras kaverini, istumapaikkani luokassa, lempiruokani koulussa, ja niin edelleen. Näiden tietojen lisäksi jokaiselta vuodelta merkittiin pituus ja paino. Ensimmäisen luokan jälkeen en ollut enää merkinnyt painoani. Toisen luokan kohdalla olin kirjoittanut painoni, mutta sutannut sen myöhemmin mustekynällä yli. Kolmannesta luokasta eteenpäin olin kirjoittanut "liian paljon!!!"

Liian paljon. Jo 9-vuotiaana ajattelin, että painoni on niin poikkeuksellisen hirveä asia, että sitä ei voi edes kirjoittaa ylös sellaiseen kirjaan, jota ei todennäköisesti lue kukaan muu kuin minä ja oma perheeni.

Luettuani tuon kommentin nyt 27-vuoden kypsässä (?) iässä, ensin vähän nauratti. Sitten säälitti se pikkutyttö, joka oli haperoivilla harakanvarpaillaan kirjoittanut ne sanat. Suretti. Mutta sitten suutuin. Jos lapsi ajattelee olevansa liian painava ja sen takia huonompi kuin muut, pitäisikö vikaa ehkä kuitenkin etsiä ympäröivästä yhteiskunnasta eikä lapsesta itsestään?

Minä vuonna 2006 / Me in 2006

Äitini mukaan sanoin ensimmäisen kerran itseäni lihavaksi jo päiväkoti-ikäisenä. En muista, mistä olen sen oppinut, mutta todennäköisesti päiväkodissa joku on käyttänyt minusta sitä sanaa. Toivon mukaan lapsi, ei aikuinen.

Jotenkin järkyttävää tajuta, miten syvälle juurtunut asia painon merkitys ja siihen liittyvä itseinho on. Täytynee kuitenkin tässä vaiheessa huomauttaa, että en ollut mikään sairaalloisen lihava lapsi. Terveyteni ei ollut vaarassa, enkä muista yhdenkään lääkärin koskaan sanoneen mitään painostani (itse reilusti ylipainoinen kouluterveydenhoitaja tosin taisi kerran jotain huomauttaa). Olin vain sellainen pyöreä lapsi. Murrosiän alkaessa kilot alkoivat pikkuhiljaa sulaa pois, kuten yleensä pyöreiden lasten kohdalla käy. Mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä; uskoin olevani lihava, ja niin kauan kuin olin lihava, minusta ei ollut mihinkään. Olin huono, kelvoton, ruma, kuvottava.


Minä vuonna 2007 / Me in 2007

Seiskaluokalla pahentunut kiusaaminen ei tietenkään auttanut. Kiusaaminen sinänsä oli tuttua jo ala-asteelta; kerran esimerkiksi eräs ylemmällä luokalla oleva poika uhkasi tappaa minut potkimalla minua teräskärkimaihareilla päähän, jos tulen seuraavana päivänä kouluun. (Opettaja taisi kuitata tämän sillä, että "pojat on poikia".) Syitä kiusaamiseen oli varmasti muitakin, kuin paino: puhuin väärää murretta, olin "hikari", olin huono urheilussa. Seiskaluokalla kuitenkin yksi luokallani ollut poika otti minut silmätikukseen, haukkumasanojen perusteella juuri painoni takia. Aloin olla pois koulusta ja satuttaa itseäni sekä henkisesti että fyysisesti. Seiskaluokan lopussa sain vaihtaa luokkaa parhaan (ja silloin ainoan) ystäväni luokalle. Siitä alkoi hidas toipuminen.


Penkkariasu vuodelta 2007 / Dressed as a vampire in 2007


Nykyään minulla on kaikki hyvin. Aikuisiällä olen vihdoin oppinut, että paino (tai mikään muukaan yksittäinen piirre) ei määritä ihmisarvoani. Minulla on aivan uskomattoman ihania ystäviä ja rakastava mies, jotka välittävät minusta, näyttipä vaaka mitä tahansa. Teen unelmieni työtä, asun unelmieni kodissa ja lähitulevaisuudessa siintävät myös ne unelmahäät.

Minun tarinallani oli onnellinen loppu, mutta kaikkien kohdalla näin ei ole. Kiusaamisella ja liian varhaisilla ulkonäköpaineilla voi olla myös hengenvaarallisia seurauksia. Joskus mietin, olisiko teini-ikäni ollut minulle yhtä rankkaa, jos en olisi jo lapsena saanut päähäni, että olen liian lihava. Toisaalta sitä on tässä vaiheessa turha jossitella. Mutta sen voin sanoa, että jos joskus saan lapsia, toivon että pystyn kasvattamaan heistä mahdollisimman suvaitsevaisia ja armollisia sekä muita että itseään kohtaan. Sekin lapsi, joka minua on ensimmäisen kerran päiväkodissa sanonut lihavaksi, on todennäköisesti oppinut kyseisen sanan - sekä sen, että kyseessä on nimenomaan negatiivinen haukkumasana - omilta vanhemmiltaan. 


Minä tällä hetkellä / Me today

Huh, vähän vakavampaa settiä maanantaiaamupäivään. Mutta joskus näistäkin asioista on hyvä puhua! Ensi kerralla palaan sitten muotihömppään. ;) 

Ai niin - koska 9-vuotiaana ajattelin painoni olevan liian paljon jopa oman perheeni silmille, taidan kirjoittaa sen nyt tähän koko maailman näkyville. Olen Hanna, 179 cm pitkä ja painan vähän päälle sata kiloa. Lempiruokani "koulussa" on kanakeitto ja parhaita ystäviä on niin monta, etten voi kaikkia tässä luetella. <3

Mukavaa viikkoa, olkaa rohkeita ja armollisia!


In English: I was visiting my parents the other day, and I found a photo album than contained photos from each school year from ages 7-16. There was also a place to write down information from each year; what was my favorite food at school, who was my best friend, how tall I was and how much I weighed. After the age of eight, I had stopped writing down my weight. When I was nine, I had written "too much!!!".

Too much. Too fat. Nine years old.

First, it made me sad to read those lines. Then I got angry. Surely if a young child thinks she's so fat that it would be embarrassing to write down the number in a private photo album, there's something wrong with society, not the child herself?

To be clear, I was not a morbidly obese child. My health was fine and doctors never said anything about my weight. I was just chubby. And as I got older, I lost the chub. However, I never lost the feeling that I was "too fat". And the fact that I was fat made me worthless. 

When I was thirteen, I was bullied very badly by a boy in my class. Mostly because of my weight, if the names he called me were any indication. I didn't want to go to school anymore and I started harming myself, both mentally and physically. At the end of that year, I was allowed to transfer to another class, the same class as my best (and at the time only) friend. After that, I slowly started to recover.

I can't help but wonder whether those teenage years would have been as bad if I hadn't already thought, from early childhood, that I was too fat and therefore "deserved" all the bullying.

One thing is for sure: if I ever have children I will do my best to teach them to be tolerant and kind towards others AND themselves. That's probably the best thing any of us can do; stay positive and hope that our children learn that from us.

I have been lucky. I'm more than OK these days; I have a loving fiancé, amazing friends and a dream job. I know that my weight - or any other physical characteristic - does not define my worth as a human being. I also know that there are countless others who have also experienced bullying but haven't been quite as lucky as I in their recovery, which is why it's so important to talk about these things.

I know this was a pretty heavy post to write on a Monday morning, and I hope it did not make you feel bad. Be kind to yourselves and have a wonderful week!

P.s. Unlike my 9-year-old self, I'm no longer afraid to write down how much I weigh. I do weigh over 100 kg at the moment. And I could not be happier.

12 comments:

  1. Tuossa oli aika paljon tuttua. Mulla on muistikuva, että jo 6-vuotiaana (!!!) ITKIN, että oon liian lihava. :( Muut lapset silloin jo olivat ilmaisseet, etten kelpaa sen takia joukkoon. Ekaluokalla järkytyin, kun luokan hoikat tytöt painoi 27-29 kg ja mä painoib 32 tms. Olin siis hirvee läski... :(

    Jälkeenpäin harmittaa se, kuinka vuosikausia vihasin itseäni ja ajattelin, että oon vastenmielinen ja ruma. Tietysti kiusaaminenkin pahensi sitä.

    Sitä toivois, ettei kukaan lapsi ikinä joutuis kokemaan tällaisia juttuja. :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Elena! Ikävä kuulla, että sinullakin on ollut noin rankkoja kokemuksia lapsuudessasi. Hyvin olet niistä kuitenkin selviytynyt ja kasvanut upeaksi naiseksi ja äidiksi! <3

      Toivotaan tosiaan, että pystyisimme edes vähän omalla esimerkillämme helpottamaan tulevien sukupolvien taivalta. Kiusaamista tulee valitettavasti varmasti aina olemaan, mutta ainakin aiheesta käydään nykyään enemmän julkista keskustelua ja asioihin puututaan ehkä vähän hanakammin, kuin meidän lapsuudessamme.

      Delete
  2. Hieno postaus! Näin juuri jossakin kuvan, missä sanottiin että oman vartalon haukkuminen omien lasten kuullen aiheuttaa tällaista. Sen ei aina tarvitse olla toisten haukkumista, vaan jos äiti puristelee vatsamakkaroitaan peilin edessä ja sanoo että hyi olen läski, lapsi oppii sen, että itseään kuuluu inhota ja läski on haukkumasana. En ole koskaan ajatellut noin päin. Mun siskollani on neljän kuukauden ikäinen vauva, ja olen jo tehnyt suunnitelmia miten kasvattaa siitä itseään rakastava tyttö :D Tädin hommia..

    Itse ajattelin kolmannella luokalla ekaa kertaa että olen lihava. Muistan elävästi, kun saatiin koulukuvat takaisin, ja olin hirveä possu omasta mielestäni siinä kuvassa. Tähän liittyy kyllä vahvasti isäni kuolema ja lisääntynyt herkkusyöminen. Jos nyt katsoo kuvaa, olen söpö pullea lapsi. Mulla oli niin kaunis hymy ja värikäs paita päällä, mutta silti se liha luiden ympärillä sai ajattelemaan että olen maailman kamalin otus. Revin kaikki koulukuvat minusta kuudennelle asti, ja seiskalta olin fiksuuntunut niin, että palautin ne kuvat ja satiin rahat takaisin. Lukiostakaan minulla ei taida ole itsestäni koulukuvia. Harmittaa. Äiti sai pari pelastettua, mutta on todella monta vuotta, kun minusta ei löydy koulukuvia :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, varmasti vaikuttaa todella paljon se miten naiset puhuvat itse ulkonäöstään ja vartaloistaan tyttäriensä/sukulaislastensa kuullen. Itse yritän olla kritisoimatta itseäni hirveästi jos esim. kummityttöni on paikalla, mutta valitettavasti se itsekritiikki on niin juurtunutta (ja toisaalta myös osa omaa huumoria), että välillä sitä tulee harjoitettua ihan huomaamattakin.

      Toivottavasti siskontytöstäsi kasvaa tädin hyvällä opastuksella vahva ja itsevarma nainen! :)

      Delete
  3. Ihana lopetus ja onnellinen loppu! :)

    ReplyDelete
  4. Ihana postaus, vaikka onkin raskas aihe. :)
    Ei ikinä uskoisi että sä olet vasta 27. Blogista saanut ihan erilaisen kuvan. Joku 30v ainakin :D Älä ota pahalla :D <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, en ota! :D Kiva että tykkäsit postauksesta. <3

      Delete
  5. Kiitos Hanna!

    Mä muistan jo eka-toka luokalta sen häpeän tunteen, kun "painoin liikaa". Olin luokkani pisin tyttö, mutta myös painavin, enkä tietenkään silloin ymmärtänyt, että en voi painaa saman verran kuin 30cm lyhyempi, siro tyttö.
    Ala- ja yläasteen kuulin haukkumista, en päivittäin, mutta silloin tällöin ja se tuhosi itsetuntoni... Vasta vuosia lukion jälkeen aloin arvostaa itseäni!

    Nyt nelikymppisenä (hui!) olen itseeni täysin tyytyväinen, vaikka teenkin työtä edelleen sen eteen miten itseni peilistä näen....kuntoilun myötä painoni on pudonnut 20kg, mutta mä en näe sitä peilistä. Äsken kun luin sinun pituutesi ja painosi, ymmärsin minkä kokoinen oikeasti olen!

    <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosi kiva kuulla, että postauksesta oli sinulle apua! <3 Meillä pitkillä tytöillä on tosiaan se ongelma, että pitkä kroppa nyt vaan painaa enemmän, mutta jostain syystä sitä silti yrittää verrata itseään niihin 160-senttisiin. Kun olin 17-vuotiaana suht hyvässä sheipissä ja käytin kokoa 42, painoin 87 kg. Kerran kysyin (rehellisyydestään tunnetulta) kaverilta, kuinka paljon hän arvioi minun painavan. Vastaus oli 70 kg.

      Delete
  6. I'm glad you came through the other side. Children can be cruel, but so are the adults who teach them to be that way. I'm glad you value yourself now. :) xx

    ReplyDelete
    Replies
    1. I feel really lucky because I know people whose self-esteem has been permanently damaged by bullying. To be honest I sometimes think that I don't want to have children because I'm afraid they will have to go through the same hell I did...but that would be letting the bullies win. All we can do really is to try to be accepting and positive and hope for the best. Maybe the next generations will learn from us. :)
      Thank you so much for your comment. <3

      Delete

Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita! Your comments are appreciated! <3