So much beauty in the world

(Scroll down for English)

Yksi parhaita asioita aikuistumisessa on se, että käsitys siitä mikä on kaunista laajenee hurjasti. Teininä ajattelin kauneuden määritelmän olevan hyvinkin kapea: pitkät, vaaleat hiukset, siniset silmät, ruskettunut iho, hoikka mutta kuitenkin naisellinen vartalo, täydellinen meikki ja kalliit, muodikkaat vaatteet. Siis kaikkea sitä, mitä itse en ollut.




Iän myötä olen oppinut sen, että kauneutta on monenlaista. Sekä sen, että minun ei tarvitse valita yhtä "tyyppiä" tai kauneuskäsitystä, jonka uskon orjallisesti olevan "se oikea". Esimerkki julkkismaailmasta: kurvikas Christina Hendricks on mielestäni yksi maailman kauneimpia naisia, mutta toisaalta myös Orange Is the New Black- sarjan androgyyni Ruby Rose on minusta äärimmäisen seksikäs.



Minulla on pituutta 179 cm, leveä lantio, leveät hartiat ja isot rinnat. En tule koskaan olemaan keijukaismaisen siro, vaikka painoa pudottaisinkin. Eikä tarvitsekaan. Rakastan kurvejani. Toisaalta minulla on luonnostaan hoikkia, pienikokoisia ja -rintaisia ystäviä, jotka eivät tule koskaan omistamaan Marilyn Monroen kurveja. Eikä tarvitsekaan. He ovat kaikki mielestäni äärimmäisen kauniita, vaikkakin aivan eri tavalla kuin minä.




Kyllä, sanoin sen. Olen omasta mielestäni kaunis. En täydellinen, mutta kaunis kuitenkin. Riittävä.




Tämä kuulostaa nyt vähän sellaiselta "kaikki me olemme ihania ja kauniita luontoäidin lapsosia" hippilässytykseltä. En kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi tykätä kaikesta tai kaikista. Esimerkiksi minua eivät viehätä äärimmäisen lihaksikkaat fitness-tyypit, mutta voin siitä huolimatta ymmärtää, miksi se on jonkun ihanne. Ja kunnioittaa sitä.

Pähkinänkuoressa siis: annetaan kaikkien upeiden, seksikkäiden kukkien kukkia.

Aurinkoista ja kuumaa viikonloppua kaikille! ;)

In English: One of the best things about growing up is realizing that beauty comes in all shapes and sizes. When I was younger, my definition of beauty was quite narrow: long blonde hair, blue eyes, thin yet feminine body, perfect tan, perfect make-up, expensive clothes. Basically, all the things I was not.

With age, I have learned to appreciate various kinds of beauty. I adore Christina Hendricks and her curves, but on the other hand I think Ruby Rose from OITNB is very sexy. I don't have to choose one "type" of beauty to rate above others. 

I myself am a tall woman with wide hips and shoulders and a big bust. I will never be petite, even if I lose weight. And that's fine. On the other hand, I have friends who are naturally very thin and small. They will never look like Marilyn Monroe. And that's fine as well. They are all extremely beautiful, but in a different way than I am.

Yes, I do think I'm beautiful. Not perfect, of course. But beautiful. Enough.

I know this "everyone is beautiful in their own way" stuff sounds kind of lame. And I don't mean that we all have to like everything and everyone. Personally, I don't find big muscles very attractive, but it does not mean I'm unable to understand why some people do. 

In a nutshell: there are lots of different ways to be beautiful, gorgeous and sexy. Let's appreciate and respect all of them.

Have a hot weekend! ;)

Comments

  1. Ihanaa Hanna ❤️ Näin juuri ! Koko ikäni olen katsellut itseäni liian kriittisesti , ja teen niin edelleen , vaikka luulis tähän ikään oppineen... Olet kaunis juuri tuollaisena, ihana, että nautit siitä !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella rakastamaan itseään! :) Kiitos ihanasta kommentistasi. <3

      Delete
  2. You are spot on Hanna. :) I agree with you. There are so many different ways of being beautiful. You are very beautiful in all your lovely dresses. :) xx

    ReplyDelete
  3. Well said Hanna. You are stunningly pretty on the outside, and on the inside too.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you so much Leah - and right back at ya! <3

      Delete
    2. Thank you so much Leah - and right back at ya! <3

      Delete
    3. Thank you so much Leah - and right back at ya! <3

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts