Let's go to the beach

(English below)

En ole koskaan ollut rantaihmisiä. En ole auringonpalvoja, koska palan helposti, enkä ole myöskään erityisen hyvä uimari. (Pysyn kyllä pinnalla jos joudun veden varaan, mutta tekniikassa on hiomista, heh.)

Suoraan sanottuna en ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä, että löhötään paikallaan auringossa tekemättä mitään. Tulen sellaisesta levottomaksi ja aika käy pitkäksi. Koska olen kuitenkin tänä vuonna stressin ja paniikkihäiriön takia yrittänyt opetella rentoutumista, päätin että voisin ehkä nyt kesällä kokeilla myös rantaelämää - kunnon suojakertoimella varustettuna tietenkin!

Yksi syy vältellä rantaa on tietysti ollut se, että olen tuntenut itseni epävarmaksi uimapuvussa. Vaikka itsetunto muuten olisikin kohdillaan, käytännössä puolialasti heiluminen saattaa silti hirvittää. Olen ajatellut, että koska olen lihava JA kalpea, kiinnitän hirveästi huomiota rannalla. Näin ei tietenkään ole, koska todellisuudessa kaikki miettivät lähinnä omaa kroppaansa. Eli uikkari päälle vaan ja suunta kohti rantaa! (OK, ei ehkä vielä, mutta sitten kun nuo lämpöasteet vähän nousevat.)




Tankini top - Lindex
Bikini bottoms (eivät juuri näy / barely seen) - Ellos
Kengät/shoes - Gabor
Huivi/scarf - Glitter
Kaulakoru/necklace - Lindex


Tämä on ehkä maailmanhistorian siveellisin uimapukukuva, haha! Otin myös kuvia ilman tuota huivia ja pohdin pitkään niiden julkaisua blogissa. Päädyin siihen, että en julkaise niitä. En niinkään sen takia, että häpeilisin vartaloani, vaan sen vuoksi, että en halua itsestäni nettiin niin paljastavia kuvia. Se on henkilökohtainen valintani, enkä missään nimessä tuomitse niitä, jotka laittavat "kunnollisia" uimapukukuvia blogiinsa. Se ei vain ole minun juttuni. :)  (EDIT 20.8.2015: Kuten minua Instagramissa seuraavat tietävät, olen muuttanut mieltäni tämän asian suhteen, heh!)

Ja hei, eihän se alaosa oikeasti ole niin mielenkiintoisen näköinenkään. Tankini -yläosa on sen verran pitkä, että sitä ei juurikaan näe. Ja tuo huivi on mielestäni kiva vaihtoehto rannalla liikkumiseen, jos ei halua esitellä reisiään ja pakaroitaan paikasta toiseen siirtyessään. 




Tuo pari kesää sitten hankittu toppi sen sijaan oli parempi, kuin muistelin. Siinä on ihan mukavasti tukea rintavarustukselle. 

Joku saattaa ehkä ihmetellä kokomustaa ranta-asuani, koska sehän korostaa kalpeaa ihoa entisestään. Fakta on kuitenkin, että koska rantapukeutuminen ylipäänsä on aika reilusti mukavuusalueeni ulkopuolella, haluan pitää edes värimaailman "turvallisena". Ja onhan musta aina tyylikäs vaihtoehto.


Oletteko te rantaihmisiä?


In English: I've never really been a beach person. I'm not a good swimmer and I get sunburn easily. To be honest, I don't really get the whole "laying in the sun doing nothing" bit. It makes me restless. However, since I'm trying different relaxation techniques to help with my panic disorder, I thought I might try going to the beach this summer as well. I just have to pack a looooot of sunblock!

Although I'm pretty comfortable with the way I look these days, the thought of being half naked in front of people can still be terrifying. I'm pale AND fat, so I always feel that people are staring - they are not, because let's be honest, everyone is too busy worrying about his or her own body.

These are probably the most chaste swimwear photos you've ever seen, haha. I did take pics without the scarf, but decided not to post them. Not because I'm ashamed of my body, but because I just did not want the whole online world to see every part of it. Note that this is my personal choice, and I have nothing but respect for those bloggers who post more revealing swimwear pics on their blogs! It's just not my thing, that's all. :) (EDIT 20.8.2015: If you follow me on Instragram, you'll know I've kind of changed my mind about this!)

I know the all black outfit probably makes me look even more pale, but since the whole beach thing is outside my comfort zone, I want to at least wear a "safe" colour. Besides, I think I look rather elegant!

Do you like going to the beach?

Comments

  1. Mä en myöskään tykkää ottaa aurinkoa, se vaan on niiiin tylsää! Uimista rakastan :)

    Toi huivi näyttää kivalta uima-asun kanssa! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, se sopi kyllä yllättävän kivasti siihen! :)

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts