Sunday, 31 March 2013

Easter pastels

Pääsiäispäivän kunniaksi päätin testata hieman lisää Lontoon ostoksiani. Ulkonakin oli tänään niin ihanan aurinkoinen sää, että keväisissä tamineissa tarkeni hyvin.


Mintunvihreä neuletakki on toinen vaateostokseni Primarkista, ja se maksoi noin 9 €. Värin lisäksi ihastuin noihin sivuilla oleviin taskuihin - niin hauskat!


Hame ja musta toppi ovat molemmat New Lookista (Inspire-plussapuolelta). Tuo toppi ei näytä näissä kuvissa oikein miltään, mutta siinä on selässä kiva pitsikirjailu, josta tulee kuvia myöhemmin. Hintaa sillä oli muistaakseni noin 11 €. Tuohon farkkuhameeseen olen kyllä aivan rakastunut! Siinä on mielestäni jotain ihanan nostalgista ja kesäistä.  Hame maksoi noin 18 €. (Legginsit Ginatricot, kengät Skopunkten.)

Siinä meikäläisen pääsiäissunnuntain asu. Lyhyestä virsi kaunis tällä kertaa; olen aivan poikki, sillä olemme maalanneet mieheni kanssa keittiön kaappeja koko illan. Tämä kämppä lähtee kohta myyntiin, ja tarkoitus olisi saada huusholli edustuskuntoon ennen ensi sunnuntaita ja ensimmäistä näyttöä. Huominenkin menee siis työn touhussa. Mukavaa maanantaivapaata teille muille!

In English: Outfit of the day featuring more items I bought from London: a demin skirt (New Look, 18 €), a mint green cardigan (Primark, 9 €) and a black top (New Look, 11 €). The top actually has a really pretty lace detail on the back, which obviously does not show in these pics. I especially love the pockets on the cardigan, and the skirt makes me feel all nostalgic, thinking about summers gone by!

11 comments:

  1. Ihana, kun oot nätskä! :)
    Ja varsinkin tuo hame sulatti mut täysin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! Se on kyllä tosi kiva hame. :)

      Delete
    2. This comment has been removed by the author.

      Delete
  2. Voi kun kiva. Minä ihastuin neuletakkiin. Kaunis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Niitä oli muistaakseni saatavilla monessa muussakin värissä. :)

      Delete
  3. Ihanan keväisen värinen tuo neuletakki!:)

    ReplyDelete
  4. Heih, viitsikö kertoa mitä kokoa tuo hame on? Kuolaan NewLookin-nettisivuilta samaa mutta arvon kokoa..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä otin tuosta vähän isomman koon kuin muista New Lookin vaatteista, koska halusin siihen väljyyttä ja pituutta (tuo on aika lyhyt malli). Eli mulla on tosta koko 22. Ei muuta kun tilaamaan! ;)

      Delete

Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita! Your comments are appreciated! <3