Talvityyliä

No niin, sieltähän se kovasti toivomani "kunnon talvi" sitten tuli. Kiva kun ulkona näyttää lumen takia edes hieman valoisammalta! Se huono puolihan tässä on, että en siedä ollenkaan kylmää. Yhtenä iltana valitin miehelleni, että asunnossamme on liian viileää. Täällä oli kuulemma 24 astetta lämmintä. Hups?

En ole viime aikoina hirveästi shoppaillut (joululahjoja lukuun ottamatta), mutta viimeisen viikon aikana vaatekaappiini ilmestyi kuitenkin pari uutta juttua.


Ihastuin viime keväänä pitsitrendiin, eikä innostukseni ole oikeastaan vieläkään mennyt ohi. Tämän hieman talvisemman version läpikuultavasta pitsipuserosta löysin perjantaisella jouluostosreissulla KappAhlista. Tykkään siitä, miten värillisen topin päälle puettuna tuo harmaa paita näyttää melkeinpä hopeiselta. Hintaa puserolla oli 29,95 € - enemmän kuin olen yleensä halukas ohuesta, lyhythihaisesta puserosta maksamaan - mutta onnekseni satuin shoppailemaan päivänä, jolloin kaikki normaalihintaiset tuotteet olivat kanta-asiakaskortilla 30 % alennuksessa. Täytyy sanoa, että KappAhl (niinkuin moni muukin liike) on yllättänyt lähiaikoina positiivisesti tarjoustensa kanssa. Onhan se mukavaaa, että näin ennen jouluakin on mahdollista saada ostoksistaan alennusta! Tämä kyseinen paita on ostettu plussapuolelta, mutta normikokoisten puoleltakin näyttäisi löytyvän kivoja pitsipuseroita - itse tykkään erityisesti tästä mallista. (Kuvan farkut ja rannekoru Seppälästä, sininen alustoppi Only.)


Toinen uusi ostokseni oli Seppälän musta neuletakki (34,95 €). Olin jo pitkään haaveillut mustasta, ohuesta neuleesta, jonka voisin pukea lämmikkeeksi kaikkien kivojen lyhythihaisten ja hihattomien yläosieni päälle. Halusin suhteellisen edullisen neuleen, joka näyttäisi kivalta varastamatta kuitenkaan huomiota muulta asulta, ja olisi melko pitkä (en pidä siitä, jos neuletakkini on selkeästi lyhyempi kuin sen alla oleva paita). Ja oli muuten yllättävän vaikeaa löytää sellainen! Etsimme sopivaa vaatetta ystäväni kanssa monta tuntia, tuloksetta. Lopulta löysin tämän, ja vaikka se ei ole täydellinen (alun perin metsästin neuletta, joka ei kuulla yhtään läpi), oli se ehdottomasti paras löytämistäni vaihtoehdoista. Kuvissa se ei ehkä näy, mutta neuloksen seassa on aavistuksen verran hopeista glitteriä, mikä on tietysti minulle aina plussaa! Äitini muuten ihastui myös tähän neuleeseen, ja melkein varasti sen minulta... (Kuvan korvakorut Seppälästä.)


Olen tyytyväinen molempiin uusiin hankintoihini, vaikka kumpikaan niistä ei ollut mielettömän edullinen. Molemmat näistä ovat jo osoittautuneet monikäyttöisiksi ja helposti yhdisteltäviksi, ja uskon kyllä, että kummallekin tulee talven aikana käyttöä. Toimivat mielestäni ihan kivasti myös yhdessä!

Jokos olette muuten käyneet jouluostoksilla, ja mitä toivotte itse lahjaksi tänä jouluna?

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

In English: I love my new lace top from KappAhl (29,95 €), especially combined with the blue tank top from Only! The black cardigan from Seppälä (34, 95 €) has also become a new favorite, mainly because it's so versatile. Lately, I have not bought a lot of new stuff for myself, as I've been busy buying presents! How about you guys, have you done your Christmas shopping already?

Comments

  1. Ihan mielettömän ihana toi harmaa pitsitoppi! Ja ajattele, minäkin ostin pitkästä aikaa vaatteita: vero modasta alennuksella sellaisen valkoisen "sifonkipaidan" :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, se on kyllä tosi kiva! Kuulostaa hyvältä tuo sinunkin ostoksesi. Pitäisi ehkä itsekin ostaa enemmän valkoista, mutta maailman pahimpana läikyttäjänä en oikein uskalla...heti olisi punaviinit paidalla, ja sitten itketään. :D

      Delete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts