Friday, 4 May 2012

Vappu!

Vappu meni täällä suunnalla mukavasti; hyvien ystävien seuraa, aurinkoa ja rentoutumista. Täällä Pirkanmaalla oli sen verran hyvä sääkin, että myös pukeutumisessa saattoi uskaltaa ottaa askeleen kesäisempään suuntaan (mitä nyt tuuli oli aika kylmä, mutta eihän se aurinkoisella terassilla mitään haittaa!).

Vappuaattona päiväasuni oli tällainen:


Tuo Vilan nahkatakki on tosiaan palvellut uskollisesti vuodesta 2008 lähtien, mutta alkaa kyllä tulla jo tiensä päähän. (Ei vähiten sen takia, että vatsanseudulle on kenties kertynyt muutamia lisäkiloja vuosien saatossa, eikä takki meinaa mennä enää kunnolla kiinni...kröhöm.) Vielä en ole kuitenkaan malttanut uutta ostaa, koska takeissa haluan oikeasti panostaa halvan hinnan sijaan laatuun. Kesätöitä odotellessa...

Mustat pillifarkut ovat Lindexista, ja Ginatricotin paidan olen saanut kaveriltani. Korvissa killuvat nuo Seppälän uudet, punaoranssit muovirenkaat.

 Tämä oli niin hauska kuva, että oli pakko laittaa se tännekin. Jalkaan pääsivät Seppälän tennarit, jotka ostin viime kesänä. Toiset kengät kyseisestä liikkeestä, jotka ovat kestäneet yllättävän hyvin hintaansa nähden... (sikäli huvittavaa, koska viimeksi kun ostin Seppälästä (ale)laukun, onnistuin hajottamaan sen melkein heti, heh.)



Illalla tuo arkisempi päiväasu vaihtui tällaiseen. Ostin tuon oranssin mekon Ideaparkin H&M:stä muutama viikko sitten, ja se maksoi noin 13 euroa. Olen kyllä aivan hulluna tuohon väriin, se on niiiin kesäinen! Yhdistin mekkoon vanhat Seppälän pitsisukkikset, Forever21-kaupasta tilatun paidan mukana tulleen keinonahkavyön, sekä viime kesänä Sokoksen alesta ostetun boleron. Pari uutta hankintaa pääsi myös ensi kertaa käyttöön: Skopunktenin kesäkengät (9,95 €) ja H&M:n laukku (19,95 €). (Hiuskukkanen Tukholmasta, rannekoru kaverilta saatu, korvikset samat kuin edellisessä asussa.)

Oikeastaan maksoin tästä laukusta kyllä nolla euroa, sillä sen hankintaa edelsi tällainen keskustelu:

Minä: "Voi, mä niin haluaisin yhden laukun Henkkamaukalta, mutta tässä kuussa ei kyllä ole varaa shoppailla."
Mieheni: "Ostan sulle uuden laukun, jos heität kaksi vanhaa pois."
Minä: "Deal!"

That fool! Eipä mies tiennytkään, että minulla sattui olemaan varastossa yksi rikkinäinen, ja yksi tosi vanha ja kulunut laukku. Marssin samantien vaatehuoneeseen, ja heitin ne pois. Ja sain sitten seuraavalla viikolla tämän kaunistuksen! Eli kyllä välillä kannattaa luopua jostakin vanhasta, se vaan pitää ajoittaa oikein. ;)

Näissä Skopunktenin kengissä ihastuin (halvan hinnan lisäksi) siroon malliin ja noihin tyttömäisiin rusetteihin (jossain muussa kuin mustassa värissä ne olisivat olleet jo liian söpöt minun makuuni). Löydän tosi harvoin tuollaisia ballerina-mallisia kenkiä, jotka mahtuvat valtaviin kavioihini, joten kun sopivat sattuivat löytymään, pakkohan ne oli ostaa pois. Hirveän korkeita toiveita kestävyyden suhteen en kymmenen euron kengistä elättele, mutta jos niillä nyt tämän kesän menisi.


Jostain kumman syystä en saanut vappupäivänä otettua yhtään kunnollista kuvaa itsestäni - toisaalta ehkä sillä ei ole väliä, sillä viilentyneen sään vuoksi olin verhoutunut farkkuihin ja huppariin, yo-lakkia tietenkään unohtamatta.

Vappupäivänä paljastui myös eräs järkyttävä totuus: olen hukannut molemmat aurinkolasini. Toivon todella, että ainakin toiset niistä - isoäitini vanhat, aidot 70-luvun lasit - löytyvät, mutta varmuuden vuoksi kysyn nyt teiltä vinkkejä. Tiedättekö, mistä löytäisi kivat aurinkolasit kohtuuhintaan (10-20 euroa)? Laseissa pitäisi olla oikeasti UV-suojaus ja niiden pitäisi mielellään kestää hetki. Laaja valikoima olisi myös jees, koska useimmissa aurinkolaseissa näytän vähä-älyiseltä.

Millaisista aurinkolaseista itse tykkäätte, ja löydättekö sopivat lasit helposti?

Mukavaa viikonloppua, tämä tyttö lähtee nyt Itä-Suomeen syömään äidin tekemää ruokaa!

2 comments:

  1. Totisesti kannattaa ajoittaa laukkuhankinnat oikein :) Ihanan pirteä tuo oranssi mekko.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Olen aivan ihastunut oranssiin väriin tällä hetkellä!

      Delete

Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita! Your comments are appreciated! <3