Sinistä vai punaista?

Hieno lomaviikko alkaa nyt olla takana päin, mutta vielä saa nauttia aurinkoisesta sunnuntaipäivästä rennosti kotosalla. Eilen tuli pyörähdettyä kaverin synttäreillä Jack the Roosterissa (joka on muuten ihan kiva paikka, olin ennen käynyt siellä vain kesäisin terassilla). Kyseiset bileet olivat naamiaiset, ja pääsin taas vähän soveltamaan, koska rahaa ei liiemmin ollut... Päädyin loppujen lopuksi punamustaan pelikorttiteemaan:

Ei voi sanoa, että asu olisi tullut hirveän kalliiksi; ainoa uusi ostos oli tuo Seppälän ruusupanta, jonka kaverini bongasi sattumalta alennuskorista - ja se maksoi siis EURON. Hame (H&M), sukkikset ja toppi (Seppälä), sekä saappaat (Tapas) löytyivätkin jo valmiiksi vaatekomerosta.
Tykkään kyllä tosi paljon tuosta hiuspannasta, vaikka en normaalioloissa olisi ehkä sitä valinnut... mutta sainpahan kehuja ihan tuntemattomilta ihmisiltä pitkin iltaa! Tuon helminauhan olen  muuten saanut tädiltäni joskus alle kouluikäisenä; on siis varmaan yksi vanhimmista omistamistani asusteista.

Siihen sitten vielä vähän tavallista dramaattisempi meikki....
...ja tietysti teemaan sopivat kynnet! (Sormus Kappahl, 2€.)
Perjantaina tapasin vanhoja koulukavereita, ja sen illan look oli vähän rauhallisempi värimaailmaltaan. 
Löysin tuon sinisen paidan Helsingin Sokoksen Gossip-puolelta alkuviikosta, ja hintaa sille tuli 7,48€. Tykkään tosi paljon sekä paidan väristä, että mallista - ja paljetit ovat tietysti aina plussaa! Sekin oli kiva, että malliston pienin koko (42) oli kerrankin minulle jopa väljä, hehe... Farkut ovat Lindexin, kaulakoru H&M:n, ja rannekorut Seppälästä.

Hieman lisää blingiä asuun toivat kaverilta synttärilahjaksi saadut korvakorut.


Helsingin reissulla ratkesi myös yksi pitkäaikainen ongelmani: etsin pitkään oikeasti kätevää käyttölaukkua, joka olisi sekä klassisen tyylikäs, että käytännöllinen. Serkkuni osoittautui tässä asiassa pelastavaksi enkeliksi; hän nimittäin lahjoitti minulle tuon mustan nahkalaukun. Tykkään siitä, että laukussa on paljon erikokoisia taskuja eri paikoissa - lisäksi se on todella tilava, ja hihnat ovat tarpeeksi pitkät (en oikein osaa olla sellaisten laukkumallien kanssa, joita ei voi kantaa olalla, vaikka ne ihan nättejä ovatkin.) Tuo laukku menee kivasti sekä ilta- että arkikäytössä, ja aion käyttää sitä myös koululaukkuna.

Monet ovat muuten kehuneet, että minulle sopii sininen väri todella hyvin. Nuorempana olisin ollut eri mieltä, mutta olen kyllä oppinut itsekin tykkäämään kyseisestä väristä. Punainen ja violetti ovat kuitenkin edelleen jaetulla ykkössijalla minun lempivärilistallani!

Näiden kahden lookin innoittamana kysynkin nyt: kumpi sopii punapäälle vaatetuksessa paremmin, sininen vai punainen?

Comments

  1. Heip! Sun rakas poikkiksesi kertoi, että sulla on blogi ja tulin heti vaklaan :) Kiva et pidät blogia, tekisi itsekin mieli mut en ainakaan vielä uskalla.

    Mulla on joku asenneongelma sinistä kohtaan. Turkoosi menee, mutta sininen on jotenkin niin... sininen. Eli vastaan, että punainen sopii paremmin! Nyt sun tukkasi on kuitenkin niin tummapunainen, että oikeastaan mitkä vaan värit sopii, kun taas kirkkaanpunainen riitelee monien värien kanssa. Käytätkö sä koskaan vihreitä vaatteita? Sehän on punaisen vastaväri ja sopii ihan superhyvin punatukkaan. Mulla oli itsellä joskus vuosia sitten punainen tukka (joka ei kyllä sopinut mulle yhtään..) ja käytin silloin paljon vihreitä vaatteita... se on tosin mun ikuinen lempiväri :)

    Innostuin vähän ja selasin sun koko blogin läpi. Mun mielestä tällainen oranssinpunainen sopii sulle tosi hyvin; http://koyhatkauniitjakurvikkaat.blogspot.com/2011/10/paivani-varilaiskana.html ja muutenkin toi asu on ihan jättikiva!

    Kannattaa lisätä blogisi blogilistalle, koska sitä kautta seurataan paljon blogeja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tykkään itsekin paljon vihreästä punahiuksisilla! Aina kun esim. joku punatukkainen julkkis valitsee vihreän iltapuvun, oon ihan fiiliksissä. :D Jostain syystä omaan vaatekaappiin vihreää on päätynyt todella vähän, en ole löytänyt mitään kivoja vihreitä vaatteita pitkään aikaan... Toivottavasti tänä keväänä löytyisi joku, nyt on ainakin tosi paljon kaikkia kivoja värejä kaupoissa. :)

      Delete
  2. Thanks hun, tykkäsin itekin. :) punainen on kyllä edelleen ehdottomasti mun lempiväri vaatetuksessa (jos mustaa ei lasketa, heh.)

    ReplyDelete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3

Popular Posts