Vaikeasti tavoiteltava mekko

Nettishoppailussa on se huono puoli, ettei koskaan oikein tiedä mitä saa. Joskus näin käy hyvinkin kirjaimellisesti. Tilasin muutama viikko sitten hm.comista mekon, ja pian tulikin jo puhelimeen noutoilmoitus postista. Ihan kiva, paitsi että paketin avattuani sieltä paljastui tilaamani sinisen mekon sijaan valkoiset shortsit. Eikä siinä vielä mitään - universumi (tai mahdollisesti henkkamaukan pakkaaja) päätti kettuilla vielä sen verran lisää, että kyseiset pöksyt olivat kokoa 34. Olisin saanut niistä lahkeista tietysti ihan kivat rannekorut, mutta päätin kuitenkin soittaa asiakaspalveluun ja selvittää asian. Yhden puhelinsoiton, yhden sähköpostin, yhden pahoittelevan asiakaspalvelijan ja viiden euron lahjakortin sekä parin viikon odottelun jälkeen postiluukusta kolahti vihdoin oikea tuote. En nyt tiedä, oliko kymmenen euron mekko ihan tuon kaiken vaivan arvoinen, mutta kivalta se näyttää!

Tässä muuten taas huomataan, ettei hienoon asuun tarvitse pistää ihan mielettömiä määriä rahaa. Mekko maksoi tosiaan sen 9,95 euroa (tai tarkemmin ajateltuna kai 4,95, koska sain sen alennuskupongin, heh), Stockerin villatakki (alennuksessa)  jotain 10-15 euroa, H&M:n kukkapinni noin 3 euroa, ja Ninjan kaulakoru (muistaakseni) viitisen euroa. Legginsit sain kaveriltani. Ilman kenkiä siis kokonaisuus about 30 €, eli ei paha.

Nuo kengät ovatkin vähän vanhempi hankinta. Merkistä ja hinnasta mulla ei tässä vaiheessa ole enää mitään muistikuvaa, mutta Koskikeskuksen K-kengästä olen ne kolmisen vuotta sitten ostanut. Mielestäni nuo kengät ovat ihan älyttömän nätit, mutta mukavuudenhaluisena ihmisenä en ole niitä hirveän usein käyttänyt. Rakastan korkkareita, mutta kävelen arkisin niin paljon, että räpylät vaativat jotain hieman mukavampaa. Tämä tuli taas huomattua, kun juoksin noilla bussipysäkille, ja jalkani suorastaan huusivat kivusta... Mutta hei, joskus kauneuden eteen täytyy kärsiä. Hovikuvaaja muuten valitti, että olin nuo kengät jalassa niin pitkä, että en meinannut mahtua pituussuunnassa kuvaan...no, parempi niin päin kuin leveyssuunnassa!

Semmosta tällä kertaa! Täytyy myöntää, että en ehkä uskalla hetkeen tilata mitään postimyynnistä, sen verran paljon traumatisoiduin tuosta mekkoepisodista, heh. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia netti- tai kuvastoshoppailusta, vai oletteko aina saanet tilaamanne tuotteet ongelmitta perille?

Comments

Popular Posts